HAJATEESEJÄ

 Heipähei kaikki kirjoittajat! Päätin pitkästä aikaa kirjoitella tänne omalähtöisesti, ja nyt teenkin oikein uhrauksen:D Joulunodotuspäivinä tein tämmöisen mietelausekalenterin. Nauttikaa ja kommentoikaa myös pliis! (uhraukseksi tosiaan kai voi sanoa, sillä tämä vaati ja vaatii edelleen pokkaa)                                         

                                  Mietelausejoulukalenteri 2008

1.12. Koskaan et pääse eteenpäin, ellet hyppää tuntemattomaan tässä tunnetussa maailmassa

2.12 Miksihän vihaan heitä, jotka eivät suostu sukeltamaan itseensä? Luultavasti siksi, että he kaikin tavoin pyrkivät estämään myös muiden sisäisen etsinnän

3.12 Jos oikeidenmukaisuus niin kuin me sen tunnemme onkin silkkaa epäoikeudenmukaisuutta. Mikäpä me olemme tuomitsemaan ketään, ennen kuin olemme vaeltaneet hänen mokkasiineissaan auringonnousun ja laskun

4.12. Fanaatikot luulevat paljastavansa totuuden, mutta sen sijaan peittelevät sitä henkensä kaupalla

5.12. Olemme kaikki eriskummallisia; emme tuskin sentään kukaan hirviöitä

6.12. Matka itsenäisyydestä riippuvuuteen voi olla pieni tai suuri: tasapaino näiden

välillä on kuitenkin löydettävä

7.12. Helppo ei ole tie, joka kirjoittamisen kautta vie. Helpompi ehkä muu, mutta itsetuntemuksesta huomion pois vie

8.12. Itsesi voit menettää, kun liikaa omaksesi rohmuat. Syytä elää et sitten enää näekään. Hillitse itsesi niin saat kaiken tuhatkertaisena takaisin.

9.12. Jos maailmankaikkeus paljastaisi kaikki salaisuudensa, ei se enää olisi järin kiinnostava. Jos joku toinen avaisi jo kättelyssä itsensä sinulle kokonaan, mitä annettavaa hänellä enää vuosien päästä olisi?

10.12. Räjähtely on elintärkeää – ilman sen puhdistavaa vaikutusta katharsis on mahdotonta saavuttaa. Ennen kaikkea: ole kiitollinen hänelle, joka sytytti sinussa räjähdyssäteet!

11.12. Itsenäisty – ja tuhoudu? Roiku kiinni – ja pelastu?

12.12. Olisikohan niin, että meidän aiemmin käsittämämme syvyys onkin pintaa, aktiivi passiivia, oikea väärää, epäsopu harmoniaa, luopumus omistamista sekä päinvastoin?

13.12 En tiedä, kuinka oikeudenmukaista on, jos elämän salaisuudet ovat luodut pienen eliittikansan löydettäviksi.

14.12 Valtavirrasta on yritettävä poiketa henkensä uhallakin. Valtavirrassa uivat eivät pysähdy ajattelemaan – he kieltäytyvät siitä. He hukkuvat ennen pitkää sen sijaan, että nousisivat pintaan. Virtaa vastaan uivia on aina vainottu, ja olipa se sitten koitunut heidän lopukseen, on se koitunut kunniakkaasti.

15.12. Minkä kehun löydät toisista, löydät sen itsestäsikin – minkä moitteen saat irti toisista saat varmasti irt myös itseäsi tutkimalla

16.12 Kohtalonsa voivotteleminen ja ruikuttaminen tapahtuu ilmaiseksi, nautinnosta täytyy maksaa. On suorastaan potkittava perseeseen itseään, jotta ymmärtäisi nauttia. Ymmärtäisi voimiensa käyttämisen tärkeyden. Ymmärtäisi myös pelkän puhtaan olemisen.

17.12 On tiedostettava, mitä kaikkea inhimillisyyteen kuuluu, mutta on myös aikanaan päästävä sen yli: ”korkeampaa tietoisuutta” kohti

18.12. Häpeällä kai voi vain vapautua. Jos et itse suostu paljastamaan kaikkea, luonto paljastaa loppupeleissä kaiken. Tai kohtalo. Tai karman laki. Tai viimeinen tuomio. Voi tietysti olla, että ihmisen oma luonto saattaa hänet lopulta päivänvaloon. Itsekäs vai myötäelävä luonto – kukin saa itse keskenään päättää tai valita.

19.12. Kaikki loppuu aikanaan(mutta sehän onkin vapauttavaa)

20.12. Ehkä sitten onkin niin, että vain spontaanille sielulle elämän ja kanssakäymisten salaisuudet aukeavat – minulle sitten ei taida koskaan käydä niin. Tai sitten tämänlaisen nöyristelyn ansiosta olen suurin löytäjä ja muut suurimpia kadottajia: totaalisesti hukassa! Väärään vapauteen takertuneina!

21.12. Tulla lapseksi uudestaan – siinä jouluhaastetta kerrakseen?

22.12. On suunnattava tarmo oikeaan kohteeseen. Väkivallassa se suuntautuu väärään,se sai kerran alkunsa turhautumisesta ja johtaa vääjäämättömään tuhoon. ”Ravistelevien” voimien kanssa ei pitäisi pelleillä, mutta silti jostain syystä olemme viihteellistäneet ne muinaisista ajoistamme lähtien aina jossain muodossa. Tulisiko niitä sitten täysin katkaista, jos joskus ovat olleet jopa hengissäsäilymisen edellytys?

23.12. Janoamme itsemääräämisoikeutta ja siitäkin huolimatta halajamme auktoriteettia ja turvaa – siinä ristiriitaa ihmisluonnolle kerrakseen; hänen sekä korkeimman olennon välille.

24.12. Mitä enemmän jotain teet sitä tottuneemmaksi sitä jotain kohtaan tulet. Mutta varo vain, ettet jää sen pauloihin, jos sitä ei ole todettu läpeensä hyväksi taikka puhtaaksi. Tarkkaile myöskin teetkö kaikkea muutakin täydestä sydämestäsi vai sattuman oikusta, pelkän tavan vuoksi.


                                                Näissä tunnelmissa hyvää myöhästynyttä joulua sekä     toivorikasta uutta vuotta 2009!        Toivottaen Heidi alias Mirabella

Unet.

Harvoja asioita joiden edessä langeta polovillensa, mutta tässä niistä yksi: armas alitajunta. Sen eteen kun saavut, jätä kengät ja mieli eteiseen, kävele sisään paljain jaloin ja polvistu. Jos jossain, unissa kirjoittaa joka hengenvedolla. Näin viime yönä unta, joka on kaikissa toimissani tänään häirinnyt, mutta en minä sitä tässä kerro kuin että siinä oli talo. On jännittävä seurata ihmisiä, jotka kertovat uniaan. Ja on hienoa kertoa unistaan luotetuille. Kirjoitan unia ylös joka lappuun ja lipukkeeseen. Saan ennen unta, kesken unen, unessa ja sen jälkeen mahtavimpia oivalluksia. Mutta uni itse on hienoin laite: esimerkiksi viime joulun aikaan näin unen, jossa ääni kehotti minua lukemaan Aino Kallaksen Sudenmorsiamen. Menin kirjahyllylle ja luin. Se oli oikea hetki lukea kirja.

Huono ei ole mitään ainutkertaista eikä mitään erityistä eikä erityisen hyvää. Huono on huonoa. Tosi huono on tosihuonoa. Huono on ihan paskaa. Huono on hätävale, huono yritys. Huono on livahtanut jostakin, vahinko. Huono haisee hyi lipsahtaa, ontuu, on puutteellinen. Huonossa on virhe. Virhe hävettää. Se kun on ihan paska on ihan paskaa. Paska on noloa. Nyt päästään ysiin. Häpeä. Minun suurin ja paras käyttövoima kirjoittajana. Kierrän isoja ja pieniä kehiä häpeän ympärillä. Kipeää tekee. Tehkööt. Perkele. Saunon välillä tai juoksen, haukun muita. Häpeän. Kirjoitan siitä, sille, sen kanssa ilman sitä (silloin se on eniten läsnä) sen takaa, se siellä.

Superlatiivi:

hyvä, parempi, huono

Mitä on, jos ei ihmisen Virhettä! Ei mitään! Tai vielä parempi olisi sanoa: Ei ketään!

Intohimo.

Instrumentin puhtaanapidosta: Tämä aihe on minulle juuri nyt ajankohtainen. Mietin sitä paljon. Instrumentti on pidettävä puhtaana. Instrumentti on minä. Jos jumitan energiani, en pysty luomaan yhtään mitään. Instrumentin puhtaanapidosta parhaiten tietää vain instrumentti itse. Olen tutkinut mikä tyrehdyttää omaa työntekoa, joka väistämättä vie henkiseen ja ammatilliseen kriisiin. Nämä käyvät käsi kädessä. Negaatioiden kautta on tyhmä elää, siispä kysyn, mikä edesauttaa työntekoa, saa laulajan laulavaksi. Itselläni ne ovat kaksi asiaa ja ne kaksi ei kun kolme ovat nämä 1 keho ja 2 totuus 3 Jekkuelämä eli Leikin Tosiasia.

Puhun aiheesta lisää kommenteissa jos tulee muutakin kuin Rock ja jee ja fuck kommentteja.

Kunkin tapa elää on hänen runousoppinsa. Keskeisintä on opetella itsensä. Siten ymmärtää työvaiheensa ja tavan ilmaista tai olla ilmaisematta. Prosessia voi ja pitää opiskella, mutta oman työskentelyn vertaaminen toisen vastaavaan on yleensä turha - joskin kiinnostava - retki.

Pentti Saarikoski YLE:n Elävä arkisto -haastattelussa. Toimittaja: Te olette Salaman kanssa kirjoittaneet tällaisen lauseen: "Antakaa runolijoiden runoilla. Antakaa ihmisten elää. Mitä se tarkoittaa?" Pentti: "Niin. Tarkoitamme sillä sitä, että me emme voi sanoa runoilijoille, että kirjoita niin ja niin. Että jos he elävät ja kirjoittavat, niin tekstistä tulee hyvä." 

Linkki

Se mitä ajattelet, on totta. Se miten koet, on totta. Se mitä tunnet, on totta. On monenlaisia ihmisiä. Eräs kirjoittamisenohjaajakollega vihaa tuota sanaa - totta. Minusta se on hyvin tärkeä.

Niin kauan kuin kirjoittaja samastaa itsensä siihen, mitä tekee - so.  ajattelee että teksti on yhtä hyvä tai huono kuin minä itse - hän keskustelee tällä tekstillään/työllään ainoastaan itsensä kanssa.

1. Tärkein kaikesta on uskoa olevansa olemassa.

 ja tämän alle menee kaikki.

Julkaisen loput teesini joulukalenterina.

On yli 2000 vuotta vanha buddhalainen pyhä teos. Tein muutama päivä sitten kysymyksen, johon sain vastauksen törmäämällä tähän kirjaan. Elämä on uskomatonta. Mikäli on avoin ja vastaanottavainen - muistaa pitää instrumenttinsa puhtaana, kuten ajattelen - rupeaa kuulemaan. Yritin tänään kertoa ystävälle kuinka kuuntelemisella ja kuuloaistilla on vähän tekemistä keskenään. Kuten kaikessa merkittävässä ajattelussa, varsinaiset sanat, ajatukset häviävät, katoavat.

Ja jää jäljelle jotain, joka On.

"Näe maailma kuplana, katso sitä kuin kangastusta. Kuoleman kuningas ei näe sitä, jolle maailma on vain näky."

"Katsokaa nyt tätä maailmaa, joka on kuin koristellut kuninkaan vaunut. Täällä henkisesti epäkypsät vajoavat (tai: lannistuvat), mutta ne jotka todella tietävät, eivät takerru täällä mihinkään."

"Kuten tuuli ei pysty horjuttamaan kalliota, niin ei henkisesti kypsää ihmistä liikuta ylistys eikä parjaus."

Kuka on lukenut tämän, nostakoon käden ylös ja sanokoon hep. Tarvitsen tämän sulattelemiseen keskusteluapua.

Essi

Blogia virkistänyt keskustelu on virkistänyt myös minua. En osaa vielä lisätä kokonaista videota tähän blogin sivulle, mutta omat blogisivuni ovat jo työn alla. Teen niitä kamun kanssa.  Virkistävää on myös seurata tätä esikoiskirjailijaa, joka alan kirjoittamattomasta käytännöstä poiketen ei pokkaa eikä niiaa, eikä - tähän paraatitöttöröö - Häpeä.

http://www.youtube.com/watch?v=d8QjoxBC-RQ

Olen Peider-fani. Sataprosenttinen.

Essi

Tässä olen jotain kuusi vuotta. Minut pistetään johonkin testeihin. Siinä pitää taputtaa ja äännellä rytmin mukaan. Näen terveydenhoitajasta että pärjään testissä hyvin. Tajuan että olen jotenkin erityinen niiden mielestä. Seuraavaksi tajuan että minut on pistetty johonkin musiikkikouluun. Ne muut on paljon minua vanhempia. Ne osaa nuotit. Saan kaverin kauniista tytöstä joka istuu minun vieressä. Se tekee kaikki minun tehtävät. Opettaja piirtää joitakin nuotteja taululle ja kertoo asioita, joista en älyä mitään. Mutta aina kun kuunnellaan tai tehdään musiikkia, älyän kaiken. Sanon äidille etten halua jatkaa. Minut pannaan sieltä pois. Minua hävettää koko juttu.

Kaksikymmentäkolme vuotta myöhemmin luen ensimmäistä kertaa Nabokovia.

Kun olen lukenut kaksi sivua, tajuan olevani järjettömän, rajattoman iloinen. En tajua lukemastani mitään, se on tietysti suomennos, tajuan kaiken, mitä kirjoittaja puhuu, mutta jos joku kysyisi jotain tarinasta, en muistaisi kuin joitakin ensimmäisiä rivejä. Tämä on niin voimakas tunnistamisen hetki, että luettuani puolisen tuntia en kykene enää iloltani lukemaan, vaan alan itkeä. Edelleen, ei ole kyse tarinasta, vaan rytmistä. Ja tavasta olla kielessä. Se on tuttu kuin ihminen, johon rakastuu heti. Nämä molemmat ovat tositarinoita. En vieläkään muista Nabokovin kirjan nimeä tai sen tarinaa, luin sen kokonaan. Rakastan sitä. En ymmärrä siitä mitään.

Katsoin eilen elokuvan Vuodet Picasson kanssa. Hion yksityiskohtia käsislinjan opetussuunnitelmaan: Olen repinyt vaatehuoneesta kaiken lattialle, siellä on kesäkenkää ja luistimia revin alas ja aukaisin ihan kaiken. Nyt kasoja, joita pitää siivota on ympäri kotia. Ja olen täällä enkä suunnitelmassani. 30.11. esitän runomuotokuvia flamencokitarakonsertissa. Olen aiheesta ihan ympyriäisenä.

Eipä muuta paina puuta oo mun kaveri. Asialliset asiat tehdään muuten ollaan ku ellun kanat.

Mitä leikittäs? Tuu.

Essi