Arvoisa sejase, joka nyt olet ryhtynyt  käsikirjoittamaan tästä minun elämästä  TV-sarjaa.
Kaikella kunnioituksella.
( hyvien tapojen mukaista voisi olla esimerkiksi kysyä  tarinan kohteelta joka olen minä, että suostunko. Minä olen huomionkipeä ja todennäköisesti olisin suostunut joka tapauksessa, mikäli olis sovittu ensin, ettei heti eka viikoiksi panna hommaan jotakin harjoittelijaa tai tettiläistä. Mutta puhutaan nämä yksityiskohdat tuonnempana, ja livenä.)

Sen verran jos saa neuvoa:
Kiitollisena seuraan juonenkäänteitä tässä Minun Tarinassa.
Niitä on nyt tullut paljon.
Kiitos niistä.
Ne on pääasiassa aika hyviä. Ja hyvin keksitty, myös! Ei ole huumorin puutetta siellä. Hyvä.
Mutta sitten ylipäänsä, käsikirjoittamisesa, jos saa sanoa.
Tarinan seurattavuuden ja rytmin puolesta ei minun mielestä ole kovin nerokasta sijoittaa kaikkia toiminnallisia huippukohtia sekä juonen pinta- että syvärakenteen so. temaattisen puolen hommia, yhtäaikaisesti. Tämä minua hämmensi, jos mikä.
Että jos saa ehdottaa.
Minä tiedän kyllä että aika vähän näitä otetaan huomioon loppupeleissä, että kuka mitenkin saa lopulta omaan käsikirjoitukseensa vaikuttaa. Mutta minä olen jonkin verran taistellut käsikirjoittamisten kanssa ylipäänsä ja tietenkään suutarin lapsilla ei ole ja niin ja niin, mutta tämän kerran: Vähän pohdintaa sen rytmin kanssa.
Ei mulla muuta. Kaikkea piisaa, mistään ei ole puute. Että siinä mielessä oon tyytyväinen. Vähempikin riittäis mutta en minä siitä. Jätän tämän tuohon kivikoulun rappusille, kun en tiedä meneekö yläkertaan vai alakertaan ja sama kai se on. Lopulta. Aika nasakkaa settiä. Mutta jos sais vaatia että työryhmään kuuluis vain yks harjoittelija. Jooko. No niin. Soitelkaa. Ollaan yhteyksissä. Moi


Essi