Kokonaisen päivän elin

maisemaa,

janoavin silmin koskettelin

puita, kukkulaa,

illansuussa vasta kuvan tehden:

koivunlehden.

Aaro Hellaakosken runo Maalari (kokoelmasta Huomenna seestyvää, 1953) on soinut päässäni nyt yhteensa vuorokauden, eikä lopeta.

Kirjoittajalinjan elo on luomista. Työstämme yhdessä kokonaisuutta Kalevan aukeamajuttua varten. Tuntuu hyvältä tehdä yhdessä, pohtia teemaa, luoda raakatekstejä, keskustella, sopia graafikon kanssa ulkoista ilmettä. Sohvilla istutaan kuka mytyssä, kuka pitkät korvakorut tiuhaan helisten, kun pää kääntyy. Luettiin juuri Helvetin huoneet ja Torvisen oma helvetti. Oskarin helvetissä oli naisille oma huone, niitä oli alettu ottaa sisään ihan vasta.
Grafiikka ja kirjoittajalinja tekevät yhdessä. Tällä hetkellä sijaitsemme tekstien tasolla taiteilijan työhuoneessa. Saapa nähdä mikä on tämän yhteisen luomisen lopputulema, onko lainkaan tämänhetkisen teeman näköinen? Helvetti? Jossa "Saatana saa kaikki parhaat päältä ja juo ite kaikki viinat eikä jätä muille mitään."
Minusta tärkeintä on tämä hetki, nyt. Tässä. On huone jossa, kuten kuorossa kun laulavat, kaikki hengittävät samaan tahtiin. On tekstien huohottava rytmi. Luemme, nauramme, puhumme. Pidän tästä vaiheesta, jossa vasta etsitään paljoudesta joitakin rivejä, selkäluuta, josta tarttua kiinni.
Pidän kaaoksesta, jolla vielä ei ole muotoa.
Pidän epäjärjestyksestä. Vaiheesta, kun mikään ei soi kuin laulu. Vielä ei ole valmiin laulun aika.
Rakastan kaaosta, se on luomista. Siksi tekijänä minun laji luultavasti on romaani. Sen hallinnoiminen on helvettiä.
Ensi syksy hengittää minun niskaan. Uudet opiskelijat ottavat yhteyttä ja kyselevät. Sekin tuntuu hyvältä. Kaikki on yhtä aikaa tässä ja nyt, ja tuossa selän takana.
Aurinko paistaa. Tuokin kuusi, tuossa työhuoneeni ikkunasta, töröttää tiheänä eikä rapise. Kohta on kesä.

Essi