tyttö
kaunis kuin voikukka
otti minua kädestä
Minä olen valo joka johdatan sinut pimeään
Sadossa ei ole kehumista kun nostan perunoita
kesä oli kuiva, minä olin laiska
kaunis kuin voikukka
Meidän on nukuttava limittäin
jalat koukussa
näitä sänkyjä ei ole tarkoitettu meidän kokoisillemme ihmisille
Puhelen harakoiden kanssa että kaikki
maailman ihmiset
ovat minun lapsiani ja sinä olet valo
kaunis kuin voikukka johdatat
minut pimeään
Olen syönyt hyvän ja pahan tiedon, taivas on pilvessä
filosofiat ja politiikat taittuvat kuin kuivat oksat
että sitä työajan jälkeen tuijottaa ruudulla Pentti Saarikosken runoa vaikka on juuri lukenut kirjan jonka käsikirjoitusta on vältellyt kaksi vuotta, itkenyt, luettuaan, ja nytsyvää liikutusta ja iloa, miten ihmeessä Pentti Saarikosken runo liittyy tähän.
Tai ylipäänsä mihinkään, "---Kirjailijan ainoaksi ammatilliseksi ongelmaksi, miten kirjoittaa, kahvi kiehuu, lapsi huutaa seinän takana, jatkan, hyvin vähän esineitä, tai hyvin paljon. Aurinko paistoi häikäisevästi, Hämeentiellä tuoksui vastapaistettu leipä, Elannon, ajattelin ihmisiä, jotka ovat samanaikaisesti, mutta eri lailla, kiihtynyt tajuntani leikkeli kadun äänistä mielivaltaisia, merkitseviä yhdistelmiä-"
Taas yksi sellainen päivä.
Sellainen kokemus.
Fragmentti.
"-Miksi kirjailijan tehtävä, kuten Simon sanoo, olisi antaa muoto muodottomalle,
miksi juuri kirjailijan pitäisi olla niin avuton---"
Sanoo Pentti.
E
Kommentit