Syksy on juhlittu loppuun ja juhlat on juhlittu nyt. Kävelin kivikoululle, Kaisa jäi makaamaan laivaan. Se on sänky, jonka ostin. "Tämä on hyvä sänky," Kaisa huuteli keittiöön minulle. "Tämä on vahvan naisen sänky." Menin ovelle. Se makasi sänkyäni ja sanoi: "Tämä on kyllä hyvin selkeä sänky."Ja sitten se osoitteli sängyn laitoja ja muotoja. Kyllä on kirjailijan kanssa hyvä samassa sängyssä mutta en minä ihan näin tätä ollu ajatellu. Heräsin aamulla ja katselin ystävääni siinä, pienet käsivarret, pieni nainen. Kipeä oli. Pimeä oli, ulkona. Liminkajoki virtaa vain, oikein solisee kun kävelee ohi. Vanha Liminka on kipeän kaunis kävellä ihan pimeällä. Oli semmoinen talo. Katselen aina niiden sisään. Oli semmoinen likainen valo ja siellä tyttö. Soitti viulua, nuottipapereihin meni eri valo,  semmoinen kirkas työhuoneversio. Soitti omassa huoneessaan, seinällä oli laivojen kuvia. Sen isä oli toisessa huoneessa ja kalju keskeltä tukkaa. Sitten oli vielä yksi huone ja siellä joku soitti pianoa. Hetken toivoin että olisin sitä perhettä. En tajua, miksi.
"Pitää vaan tietää onko se mitä toivoo vai se mitä pelkää," sanoi Ismo eilen juhlissa, kun kysyin. En enää muista mitä. Viisas ihminen. Puhuin sen kanssa paljon, oppiakseni.
Pitäis alkaa nuo joululahjat, luulin pääseväni helpommalla kun kirjoitan ne.
Mitä vedätystä.

Essi