Havainnointia sekin.. Olen pellolla kivitalossa, ja pidän sadetta. Pidän sateesta. Kuuntelen ja laulan Apiksia. Tätä on mukava kuunnella, kun silloin missasin tämän teini-iässä.

"Tahdon näyttää sulle auringon
Kantaa taakse mustan verhon
sun täytyy vaan irrottaa"

Täällä ei ole kuin seinät kuulemassa. Tänään tämä paikka on minun, kun kukaan ei jäänyt jakamaan sitä.

Pisarat riippuvat lasin pinnassa
roikkuvat olevaisuudessa ja tahtovat

Maassa olisi rauha tarjolla ja tarkoitus
ruoho vihertää keltaisten laikkujen seasta

Jossain kaukana metsien ja peltojen tuolla puolen kävelee
kaksi yksinäistä asunnossaan ja huokailee ilmaa.

Aurinkokin kirkasti pihan ja värit. Suupieleni kohoavat, kun ajattelen luokkaamme. Se on täynnä aitoja ihmisiä, aitoine ajatuksineen ja mikä tärkeintä tunteineen. Sohvien vierellä kupit, joissa pohjalla kesken jääneet kahvit ja teet odottavat leppoisia ja tiukkoja keskusteluja. Ympäriinsä sohvia ja nojatuoleja papereita sikinsokin, ajatuksia ajattelen. Yksi karkkipussi ja kaksi keksipakettia. Siellä vielä keksejä. Ne ovat keskellä, uhrattuina kaikille yhteiseksi. Juna vie ihmiset pois, jotta voivat joskus tulla takaisin. Minulla on villapaita. Se pitää minusta kiinni, halaa. Taivaalla paljon harmaata, jotta sininen erottuisi.

Huomenna jatketaan!

Ismo