Tavallinen maanantai, paitsi ettei Essi ole paikalla ja ei olla tehty oikein mitään.

Kaikki kun nyt ovat kirjoittaneet omasta elämästä jotain, tässä jotain ajatuksia, tästä, eilisestä, menneestä, tulevasta.

Käyn yleensä viimeistään yhdentoista aikaan nukkumaan koska olen hyvin aamu uninen. Eilen kuitenkin innostuin lukemaan Yrjänän somniaa ja tunnit vierähti yhteen asti. Teki mieli alkaa kirjoittaa, kun väsyttänytkään paljon, annoin kuitenkin periksi. Inhottaa kun nukkuu jonkun toisen kanssa samassa huoneessa ei ole omaa rauhaa. Varsinkin yöllä saatan herätä joku loistava idea päässäni, ei siinä kenenkään unia viitsi häiritä. Ja muutenkin annan yllättävän helposti periksi. Pitäisi enemmän toteuttaa sitä mitä tahtoo, eikä kuunnella aina sitä järkevää ääntä joka ei anna tilaa toteuttaa itseään.

Pikku hiljaa pitäisi alkaa valmistua hautajaisiin. Tiedän, että itken, aina käy niin. Eikä se minua niin haittaa. Kirjoitin tekstin minkä luen muistotilaisuudessa. Sekin on läpi luettu. Olisi ollut kiva lukea se jollekin joka arvostelisi sitä. Mielestäni olisin voinut tehdä sen paremmin, en vain oikein tiedä miten.

Keskiviikkona mennään uimaan. Ihana saada itsensä välillä liikenteeseen kun se tuntuu olevan välillä niin vaikeaa. Minulla ei siis todellakaan ole minkäänlaista itsekuria. Tänäänkin ajoin autolla tähän kivikoululle ja matkaa taitaa kävellen olla joku 100-200 metriä. Ei vaan huvittanut tulla ollenkaan. Voi luoja miten pieniä voi ihmisen ongelmat olla. Mutta jos ne kaikki tulevat väärään aikaan voi jokainen pienikin asia tuntua suurelta.

Oli riita kaverin kanssa ja hän päätti katkaista välit. Eipä tuo sinänsä haittaa kun ei olla mitenkään hyviä kavereita oltukkaan. Keskustelujen pohjalta jäi kaksi asiaa päähän. Ja kirjoitin niistä runon josta tuli melko heikko mutta laitampa sen kuitenkin tähän:

Kuka ihminen tuomitsee toista
eikö se tiedä
eikö se tosiaan tiedä
vain pyhimyksellä siihen lupa oisi
mutta niin me vain teemme
kohoamme oman paikamme yläpuolelle
siellä syyttävin sormin syytöksiä latelemme
ihmisyydestä syytämme
tappavin kylmin katsein tuijotamme
omat virheet unohdamme

Kiitos ja anteeksi: Emilia