Ei ole muuta.
Jos ei ole muuta, luonnoskirja on oltava. Sinne voi merkitä kaiken.
Yritän kirjoittaa näytelmääni, mutta pää surraa.
Palaan romaaniin. Pää surraa.
Teen muuttoa ja arkea kahden pienen lapsen kanssa. Surrur.
Istun autoon, sataa vettä.
Katson mustakantista luonnoskirjaani.
Keuhkoja painaa viidentoista kilon punnus.
Katson luonnoskirjaani ja ajattelen että tuosta en päästä irti.

Kaisa? Riikka? Jussi Oskari?
Matias? Timo? Santtu? Titta?
Iiris? Tiia-Maaria?

Pitäkää ihmiset luonnoskirjaa. Auttaa elämän tilanteissa. Ja elämäntilanteissa.
Aloitin kirjan pitämisen aktiivisesti taas pari viikkoa sitten. Nyt siinä on kolmisenkymmentä sivua oivallusta. Ja paskaa. Suora sitaatti, tätä puoli sivua: "Oivapausoivapausoivapausoivapausoivapausoivapaus" ja niin edelleen. Tässä tapauksessa muoto määrittelee sisällön. Rytmi, typologia? Miten kirjaimet asettuvat? Ilottomasti, pelokkaasti, ahdistusta täynnä?

Essi