Aamu, pimeä Liminka.
Joki on musta ja yrittää jäätyä, ohutta on jää mutta sitä on.
Kujalla päärakennukselta pois minua vastaan kävelee Taiteilija.
Siitä on aikaa kun tapasin Taiteilijan viimeksi ja tuntuu hyvältä nähdä. Taiteilijan silmät ovat kamalat ja ryhti huono, mutta yritän olla kuin en huomaisi.
Kyselen mitä taiteilijalle kuuluu. Taiteilija vastaa ne tavanomaiset. Jaamme yhdessä kappaleen matkaa ja Taiteilija pääsee aiheeseen:
- Minusta tulee vielä suurmies, taiteilija sanoo.
- Miksi?
- Minä haluan suureksi, taiteilija sanoo, niin että kaikki tuntevat minut.
- Miksi?
- Minä haluan niin. Niin pitää tapahtua. Sitten on hyvä. Vielä minusta tulee hyvä ihminen, taiteilija sanoo.
Kysyn Taiteilijalta miltä tähänastiset voitot ovat tuntuneet. Ovatko miltään.
- Pettymys oli tämä viimeinen, Taiteilija huokaa.
- Ei tuntunut miltään.
- Kannattaako siitä tehdä elämäntapaa, kysyn.
- Mistä, Taiteilija sanoo.
- Suurmiehuudesta, sanon, on muitakin asioita.
Kun Taiteilija kysyy mitä, kohautan harteita. Taiteilija kysyy niin tyhmiä että olisi typerää mennä ja vastata.
- Taiteilijuus on elämäntapa, Taiteilija sanoo ja katsoo minua niin kuin tyhmää katsotaan.
Polun risteyksessä nostan Taiteilijalle kättä ja hän hyvästelee minut myös. Kävelen omaa reittiäni Kivikoululle. Pääsen työhuoneeseen, avaan repun. Siellä on kirje Matiakselta. Matias opiskeli linjalla viime vuonna ja lupasi keväällä kirjoittavansa minulle kirjeen kun on lukenut Manian. Olen odottanut kirjettä aktiivisesti kuutisen viikkoa, enkä turhaan.
Hei Essi, täällä on Matias, alkaa kirje.
Hymyilen ja nojaan taakse. Ja sitten, aika pian:
"Se, että ihminen parhaan kykynsä mukaan pyrkii hyvään, ei takaa hänelle paikkaa maailmanhistoriassa.--jopa onnettomuuden suhteenkin pätee, että maailmanhistorialliseksi tuleminen vaatii hyvää onnea. Miten ihmisestä sitten tulee maailmanhistoriallisesti merkittävä? Eettisesti arvioiden hänestä tulee sellainen sattumalta. --Alituinen ajatusten keskittäminen puuhailuun noiden satunnaisuuksien ja sivuseikkojen parissa, joiden kautta maailmanhistorian hahmosta tulee maailmanhistoriallisesti merkittävä, johtaa helposti siihen harhakäsitykseen, että aletaan pitää tätä puuhailua eettisenä.--Ihminen, jonka alituinen seurustelu maailmanhistoriallisuuksien kanssa on hemmotellut piloille, tavoittelee ainoastaan suurimerkityksisyyksiä, hän huolehtii vain satunnaisesta, maailmanhistoriallisesta lopputuloksesta sen sijaan, että huolehtisi ydinasioista: vapaudesta ja eettisyydestä."
Matias siteeraa Sören Kierkegaardia.
Hän lukee Maniaa ja Kierkegaardia rinnan niin että ne ovat dialogissa keskenään.
Minun elämästäkin on tullut tuollainen dialogi kaiken kesken siten, että kysymys saa vastauksen heti, kun nojaan taakse ja vain olen. Nyt se on Matiaksen kirjeessä. Kaikki keskustelee toisensa kanssa koko ajan, jos vain itse on hiljaa ja antaa muiden puhua. Ei tarvitse ymmärtää eikä hallita eikä lyödä kehyksiä kenenkään kaulaan, olla vain.
Matias pohtii päähenkilöni Lauran rakkauselämää Sörenin sanoin:
"Olen myös sitä mieltä, että on noloa merkitä niin paljon maailmanhistorialle ja olla kotona omissa oloissaan itselleen tuollainen jokin ylipäänsä. On jo kyllin noloa, jos mies, joka kansan paljouden keskellä on erinomaisen merkittävä mies, kotiin vaimonsa luo tullessaan on hänelle vain tuollainen jokin ylipäänsä."
Kirjettä on 9 liuskaa. Sen kirjoittajalle ei voi sanoa että se on minulle syvin ja merkittävin palaute teoksesta tähän asti, enkä usko tulevan sen parempaa mistään. Sen kirjoittaja ei sitä uskoisi. Voi sanoa kiitos. Voi kirjoittaa takaisin ja varoa hukkaamasta itseltään tämän kaltaista keskustelukumppania.
Tuntuu hirveältä tulla noin tarkkaan, noin kirjaimelleen ymmärretyksi.
Sitä ei voi selittää oikein. Istun vain ja tuijotan ikkunasta näkymää ulos.
Pitkään olen ollut sanaton, nojaan vain. Olen vain. Että on yksi ihminen joka luki kirjainten välit ja sen, mitä ei sanottu.
Kiitos Matias.
Työpäivä alkaa kohta. Yhä Liminka on pimeä. Jossain työhuoneensa natisevaan tuoliin keinahtaa Taiteilija. Taiteilijan ryhti on pettää minä hetkenä hyvänsä.
Ajattelen häntä hyvällä. Ei palkintoja ole, sanon Taiteilijalle ajatuksissa mutta ääneen en sano. En pidä siitä että minua katsotaan niin rumasti kuin Taiteilija tekee.
Ei ole sattumaa että reagoin aiheeseen näin vakavasti. Sentään kirjoitin siitä viisi vuotta.

Essi