Hop hop. Ihmiset. Päivien muistiinpanojen ydinkohtia blogiin vain listaamaan poissaolevien iloksi. Vai onko se poissa olevien.

Ko nimittäin miekin mieluusti siihen kaikkeen keskusteluun näin etäisestikin välillä osallistuisin. Välihuutelusta tulee varovaisempaa jos ei tiedä mistä uut puhuvat. Siis muut. Ja miten.

Että miten ja kuinka syvästi tai minkäsuuntaisin ammuksin siitä Aristoteleesta oli juttua. Vanha tuttu, en tiiä vaan oonko suomeksi tuota Runousoppia koskaan lukeneeksi tullut.

Pidän itse enemmän englanninkielisestä nimestä. Poetics. Lähempänä alkuperäistä, kreikkalaista nimeä. Jota en tietenkään tähän hätään löydä, vaikka löydän netistä alkukielisen tekstin: "peri poiêtikês", se alkaa, jotain siihen suuntaan veikkaisin nimeäänkin. Joka tapauksessa suomenkin sana 'poetiikka' nousee kreikan sanasta 'poiesis', joka tarkoittaa tekemistä tai luomista - jonkin tulemista olemassaolevaksi.

Wikipediasta katson 'runouden'. Kertoo, että "Sana runo tulee germaanisista kielistä, joissa sen vastineet ovat tarkoittaneet muun muassa riimukirjoitusta, oppineisuutta ja salaisuutta." Englannin 'rune' nykyään, lienee viikinkien tuontia sinnekin.

Ei ole huono selitys runoudelle sekään, että se on salaisuus. Mutta Aristotelestä lukiessa pitää pitää mielessä, että hänelle poetiikka on tekemistä, luomista. Toki joo, se salaisuuspuoli on siinä sen verran toki mukana, että voihan sen ajatella niinkin, että poiesis on jonkun aiemmin näkymättömissä olleen tekemistä näkyväksi.

Eikä kirjoittajien kannata liiaksi takertua yksittäisiin sanoihin. (Paitsi jos runoja kirjoittavat...) Tai siihen, että suomi ei ole indoeurooppalainen kieli kuten muinaiskreikka ja englanti. Saa toki takertua. Minun puolestani. Se saattaa olla hedelmällistä. Ei kaikille.

Ympäripyöreätä.

Mutta halusin kertoa jotain siitä, että luin tänään Sofokleen näytelmän Kuningas Oidipus. Tais olla tämänkin ensimmäinen kerta, kun suomeksi. Ulkomailla laittoivat aina niitä englantilaisia käännöksiä tavaamaan. Veijo Meren suomennos. Hyvä käännös. Aloittelin Euripideen Medeiaa kans, Otto Mannisen vanha translaatio, ärsyttävät siinä kaikk' nuo vanhahtavuudet, joit' vuoks' rytmin sekä poljennon meill' tarjotaan.

Vaan siis siitä Oidipuksesta. (Suomalaista käännöstä en netistä äkkiä löytäny, vaan englanninkielinen on Project Gutenbergissa.) Mitähän siitä oli tarkotus sanoa. Mutta sen takia ainakin, koska runousopissaan Aristoteles esimerkkinä sitä käyttää. Tämän taisin viimeks möläyttääkin.

Joo. Suht lyhkänen on tämä Oidipus, jotain 80 sivua vain, dialogia kaikki eli näytelmä. Tapahtuu yhdessä paikassa, yhtäjaksoisena tapahtumisena. Merkittävää tässä - kuten muussakin antiikin Kreikan tragediassa - on ymmärtää se, että tarina on myyttinen ja yleisölle hyvin tuttu. Voisi melkein verrata siihen, että suomalainen näytelmäkirjailija kirjoittaisi näytelmää jouluevankeliumista. Tai vaikkapa Kalevalan Kullervosta, tai Kalevalasta itsestään (kuten on tehtykin, huomasitte kai ovelan taktiikkani tässä). Samalla tavoin hyvin monet Shakespearen näytelmät esittävät asioita, jotka ovat tarinoina yleisölle erittäin tuttuja.

Tarinan ja juonen "kekseliäisyyttä" tärkeämmäksi asiaksi kohoaa näin ollen runoilijan - poeetan - kyky kertoa tarina yleisöön ja yleisön tunteisiin vetoavalla tavalla. Tämän takia näitä antiikin näytelmiä on kirjoittamista opettelevan eli opiskelevan ihmisen hedelmällistä lukea: tutkailla rakennetta, käytettyjä kielikuvia; tarkkailla tapoja, joilla runoilija vetää yleisönsä tiiviisti kiinni tapahtumiin, siihen juoneen, joka on siis yleisölle jo tuttu: miten kirjoittaja saa yleisön tietyllä tapaa unohtamaan, että he tuntevat tämän tarinan lopun, eläytymään niin voimakkaasti kerrontaan, että peripeteia ja anagnorisis luovat katharsiksen.

(Unohdetaan nyt hetkeksi kaikki, mitä Bertolt Brecht sanoi teatterista, totta kai kaikki on monisyisempää ja monimutkaisempaa, mutta syvemmän analyysin voinemme rauhassa tässä vaiheessa jättää akateemikoille.)

Mutta niin. Tätä varhaista kirjallisuutta ei pitäisi sivuuttaa vain sanomalla, että sitä oli ja on. Samat rakenteet ja teemat toistuvat (ja jossain vaiheessa kerron sanan 'originaalinen' historiallisista merkityksistä), ja viimeksi mietin aristoteliaanista tragedian rakentumista männä viikolla suht uutta amerikkalaista elokuvaa katsoessani. Tuli teeveestä viikolla, mikä lie ollu nimi, Kevin Spacey ja Danny DeVito ja joku kolmas, nuorempi mies olivat osissa siinä. Lähes kaikki tapahtuminen (oletan siis näin, myönnän hyppineeni kanavilla keskittymiseni herpaannuttaen, joten olen joitain poikkeavia avainkohtia saattanut ohittaa) ja puhe tapahtui yhdessä suljetussa tilassa, yhdessä hotellihuoneessa. Draamaa ei luotu näyttävällä toiminnalla vaan vakuuttavalla dialogilla ja henkilökuvilla. Näyttelijöillä on toki suuri osa näissä aina. Mutta oli ilahduttavaa nähdä suhteellisen uusi amerikkalainen elokuva - päärooleissa ihan tähtiä! - jonka toimiminen oli ensisijaisesti käsikirjoituksen vahvuuden ansiota. Ja jota oli myös mielenkiintoista seurata juuri käsikirjoituksen takia - ei vain siksi, että haluaa saada tietää, miten tässä lopussa käy.

Koska monet hyvätkin elokuvat ovat sellaisia, että niitä katsoessa jo puolivälissä alkaa miettiä, että mitenkähän tämä päättyy, että minkälainen loppu tähän on kirjoitettu, että voiko tälle olla semmosta loppua joka ei olisi pettymys minulle katsojana. Muistan esimerkiksi leffoja Lost in Translation ja Broken Flowers (molemmissa sattuu olemaan Bill Murray pääosassa, mutta se lienee sattumaa) teatterissa istuessani tällaista miettineeni. Eli en niissäkään täysillä pysynyt 'kiinni' siinä tapahtumisessa ja tunteessa. (Vittorio DeSetan viimeisin ohjaus, unohdan taas nimen, jonka kuluneena kesänä Sodankylässä katsoin, on taas vastakkainen esimerkki, joka piteli tarinassaan tämmösen kyynikonkin hyvin.)



Hei ja sitten muistan, ihan toisaalta, että Kajaanin teatterista tuli OYT:n toimistolle semmonen kirje, jossa muistutettiin, että ryhmämatkoille Kajaanin teatteriin voi saada matkatukea 34 senttiä kilometriä kohden. Eli pitäiskö harkita. Molieren Saituri menee siellä.

No, miulla tais katketa ajatus tuosta aiheesta muutenkin. Tunti saa riittää kirjottelua nyt. Kertokaas mitä on ens viikolla, harkitsen vakavasti jälleen tiistaina vierailevani. Jos saan jostain pummattua kyydin tai bussirahat.

Oulusta,
Paavo