Kirjoitin monta riviä blogia jo, mutta aloitin alusta. En pysynyt kerrontani perässä itsekään, enkä ollut riveillä matkassa edes kirjoittaessa. No niin! Hengitän ensin syvään ja aloitan sitten. Hiih ja huuh! No niin..

Kello oli noin vartin yli seitsemän, kun tulin kotiin. Tajusin jo kävellessäni karjasillan leveää tietä, että minua rassaa pahemman luokan väsymys. Se oli äitynyt tänään niin pahaksi, etten sen alta tuntenut enää onnellisuutta, joka siellä paloi kyllä ilmiliekein, tiesin sen. Jalkani eivät nousseet tien pinnasta enää kolmea senttiä korkeammalle. Liu'uin eteisestä olohuoneeseen, jonka lattialla nukumme, alustana vain peitto. Se tänäkin aamuna oli jäänyt korjaamatta rahin päälle. Tällä kertaa vain kiitin siitä ja lysähdin reporankana makaamaan. Hiki valeli koko kehon lähes uneen. Helpottaakseni raskuutta, riisuin housuni.

Kolmen minuutin päästä tajusin, etten tule saamaan unta, ennen kuin olen kirjoittanut, sillä pieni kirjoittajapoika päässäni raapusti parhaillaan kovin virkeänä runoa väsymyksestä. Huokaisin ja kaivoin luonnosvihkon ja kirjoitin. Se runo jäi kesken, kun vanhempani tulevat, kutsuttuina kyllä. He tulevat hakemaan pukujamme ja lahjaamme tulevalle hääparille; isoveljelleni Jarmolle ja iki-ihanaiselle Annukalle. Anja törkkää eteeni kortin, jonka aiemmin vaivoin löysimme Stockmannilta. "Kirjoita siihen jotakin.." Mieli tuijotti Anjaa epäuskoisena, nytkö? Ei ollut muutakaan aikaa.

Tuijotettuani paperia kolme minuuttia ja kaksi Eemun leikkiä lahjanarulla, siirryin tulevaan työhuoneeseemme, joka nyt näyttää enemmän täyttämättömältä varastolta. Hengittelin ja tutkin hiljalleen, missä olin. Olin työhuoneessa. Tuijotin siellä noin kymmenen minuuttia korttia kynä kädessä. Ei perse. Olin kirjoittaa suoraan valmista. Vähällä oli tulla jotain perhospaskaa. Otin luonnoskirjan ja selailin, josko siellä olisi ollut materiaalia.

Niillä sivuilla seikkaili Ismo, jolla oli juuri alkanut koulu ja hänen tunteensa heittelivät voltteja ja kuperkeikkoja. Lopulta hän kävi Hailuodossa. Siellä hän oli kirjoittanut yhden runon:

Sinä iltana aurinko kimmelsi poskesi pielusta
Sinä iltana Hailuoto valtasi minut
kuin Tornion hipit valtaavat taloja
ottavat omakseen, muuttavat suojaksi

Minttukarkin sininen hohde, meren pinta ja
vaahtokarkkitaivas
Aurinko painuu pehkan taa
tuulimyllyt ahertavat ikituulen sähköksi

Siinä se oli. Vähän aukikirjoittamista se vaati. Siitä tuli viidessä minuutissa hyvä. Palasin olohuoneeseen ja luin sen ääneen:

Sinä iltana aurinko kimmelsi
poskesi pielusta alas huulen reunaan
takanamme meren mintunsininen hohde
ja vaahtokarkkitaivas
hymy
        ja välähdys tummaa tulevaa heinien seassa.

Katsoin isäni ja äitini ilmettä. Heidän kasvoillaan ratsasti liikutus. Anja sanoi: "Se kuulostaa hyvältä." "Luenko uudelleen hitaampaa?" Hetken hiljaisuus. Äiti sanoi viimein: "Näin ensimmäisellä kertaa kuulosti erittäin hyvältä, mutta lue uudelleen." Toisen kerran jälkeen kysyin: "Oliko se siinä?" Anja nyökkäili. "Se täydentää lahjaa hyvin. Sopii teemaan."
    Vanhempien lähdettyä sinkoilin ympäriinsä kuin superpallo. Oli mahtavaa huomata, että kirjoittaminen liikuttaa. Kirjoituksilla on väliä! Mahdollisuudet tehdä tekstillä aukenivat täysin. Vanhempani liikuttuivat runostani.

Huh! siinä iltani. Samalla tuli demonstroitua tuota aukikirjoittamista, kun Essi pyysi kertomaan, mitä olin siitä oppinut. Se siis tarkoittaa mielestäni asian tiivistämistä ja tekstin syventämistä. Tein näin:
1.Valitsin yhden lauseen, millä aloitan ja yhden teeman, mistä kerron.
2.Sukelsin siihen tilanteeseen ja paikkaan ja tunnelmaan, niin kuin harjoittelimme toissapäivänä(?). Kirjoitin, mitä näkyi, miltä aistein tuntui ja lisäilin metaforat teemaan sopivaksi.
3. Lainasin muutaman muunkin lauseen alkuperäisestä ja muutin ne siihen kyseiseen tekstiin sopivaksi. Viisi minuuttia ja Voilá! Toivon näistä olleen apua.

Tuntuu kuin olisin kokki, joka antaa reseptejä Annaan. Toisaalta kokkaaminen ei ole minusta koskaan eronnut paljoa kirjoittamisesta.. En tiedä, milloin on liian paljon kiitetty, mutta haluan vain kiittää edelleen. Kiitos mahtavista kahdesta ensimmäisestä viikosta! Ne ovat elämäni parhaita ja haluan jakaa ne teidän kanssa. Luulenpa, että ne ovat vain alkusoitto uskomattomalle vuodelle, johon pätee se sama asia, kuin ensimmäiseen kahteen viikkoon; haluan jakaa sen teidän kanssanne.

Nyt lepään tämän illan ja huomisen päivän.

terveisin Ismo