En ole lukenut Perecin vastaavaa teosta sen vastenmielisen otsikon vuoksi. Ehkä tartun siihen kun saan oman käyttöohjeeni...
Ei.
Se on mahdottomuus.
Kuinka vastenmielinen otsikko kirjalla!
Hyi olkoon. Tämä on huono kirjoitus. Päivitän blogia siinä pelossa että entiset ja nykyiset ja tulevat (! sain tietää että muutama ensi vuonna tuleva opiskelija tiheästi lukee tätä blogia) jättävät tämän saitin. Tämä teksti on siis pelolla kirjoitettu. Ole hyvä ja hyppää sen yli.
Haluan kommentoida ei-kukaan-ajatukseen mahdollisimman pian. Laitan blogiin Orivedellä pitämäni luennon, jossa perustelen omaa näkemystäni taiteeseen, olemiseen ja kirjoittamiseen. Ei-ole, ei-mitään ja huono ovat siinä keskeisimmät ajatukset, tavoitteet, olemus.
(Hassua, jatkoit lukemista tänne asti.)
Olen tarponut juuri lumessa viiden kilometrin hikilenkin kuunnellen radiosta Kotiteollisuutta ja muuta suomalaista ja ruotsalaista radiosontaa. Joitakin selkeitä käyttöohjeita löydän, elämälleni. Kehon ja mielen liitto on ensimmäinen ja perustava. Kun kehon antaa väsyä, mieli väsyy. Niin se vain on.
Alaviite: Joskus kuitenkin on erittäin hyvä väsyä.
Ehkä se jopa on ainoa keino, tie.
Muita käyttöohjeita liikkeen lisäksi: Vaihtelu. Ennen lenkille lähtöä sanoin ihmiselleni: "Haluan vaihtaa järjestystä ja muuttaa Afrikkaan."
Printtaan juuri netistä Einsteinistä kaiken minkä löydän. Tutkin suhteellisuusteoriaa ja ite ukkoa, ihan huvikseni. Tai hyvä on se liittyy se kaikkeen, minkä haluan tietää juuri nyt ihmisestä. Tarkemmin: Itsestäni.
Oi kuinka tämä on huono kirjoitus.
Olisinpa edes kirjoittanut yhden maiseman tai tunnelman, lahjaksi.
Okei.
Kuva:
Loskainen, valkoinen ja harmaa aukea. Pelto. Siellä musta 80-lukulainen farmariauto ajamassa minun ohi ympyrää. Katson kuskia. Se on arviolta kymmenen. Sen vieressä istuu joku lapsi kans. Tunnen jalat juostessa ja siinä soi joku tosi huono musiikki ja ajattelen Einsteinin suhteellisuusteoriaa ja autoa, jonka, ja maiseman, ja niiden ihmisten kanssa juuri nyt, tämän hetken, olen yhtä.
Ajattelen että juuri tällä hetkellä sijaitsen oikeassa paikassa oikeaan aikaan.
Ilman virhettään, aspergerin oireyhtymää, Einstein tuskin koskaan olisi kasvanut ajattelijana ja tutkijana tuohon mittaansa. Miksi ihmeessä vuodenajat ovat alkaneet valehdella? Kivikoulun äärellä ränni pitää kevään ääntä ja linnut laulavat ja kuljen sohjossa ja muistutan itseäni tammikuusta. Jumalaisä-äiti, etkö sinä tajua kuinka vaarallista on sotkea ihmisen psyyke valehtelemalla sille ajasta?
Vai unohdanko Jumalan ja alan puhua ilmastonmuutoksesta, miksi vihreitä äänestävä, biologiaa opiskeleva rakas ystävä ei kierrätä ja lajittele muoveja ja peltipurkkeja ja vaatteita ja kaikkea, mitä voi, vaikka periaatteessa kannattaa aatetta ja elää sille?
Noin periaatteessa.
Oi ihmisyys.
Tästä kun lähden, potkin tiellä pököttävän harakan ojaan makaamaan. Siellä makaa, musta.

Essi

Paavo, voitko kirjoittaa minulle lahjan? Se mistä puhuit kesällä kun Kalle kyseli. Kirjoita vaikka tänne se miten syntyy tähti. Siis avaruuteen. Ei mitään fiktiota.