607117.jpg
PirjoK(e)
26.09.2007 - 21:10
Ja mistä, Essi, sen sitten tunnistaa, mikä on kunkin omaa ääntä, ja milloin puhuu pelkkä taito? Jotenkin kaipaisin vastaukseksi jotain enemmän, kuin vain puhetta "oikusta". (Ei sillä, että mitään vastausta purematta nielisin...)

**Etkä sinä niele. Mikä on kunkin omaa puhetta tunnistaa ilosta!
Niin yksinkertaista se on!
Minulla on toinenkin ystävä. Se on taiteilija.
Taiteilija taiteilee. On onnekas. Apurahaa. Mainetta. Kunnoitusta.
Taiteilija on aika apaattinen ja kyyninen. Suojelee itseään sillä lailla. Harvoin innostuu.
Tekee, on Taitava. Mutta harvoin ilahtuu. Ja kun ilahtuu, on tullut kirjoittaneeksi itsensä ohi, kyynisyyden, Taidon ohi, ja tulee minun luo, ei itsekään tiedä miksi. "Kato," taiteilija sanoo. Ja katselen häntä."Mä tein tämmösen tuli semmonen olo että sun pitää nähdä... tai jonkun... pitää nähdä."
Hän on iloinen.
Hänpä ei ole pysyä housuissaan, ja siitä tiedän että taiteilijaan on osunut. Hän on kirjoittanut hyvin. Katson työtä. Se ei ole taitoa. Mutta se on totta. Lyön työn seinälle. Eikä minun tarvitse kehua, hän tietää kyllä että työ on Hyvä. Se on Erinomainen, se on Onnistunut koska se on oma.
Koska se on totta.

Erinomaisen voi tehdä, ja se on taitoa.
Siitä ei synny iloa.
Sitä on niin kuin: Mitäs sitten, seuraavaksi?
Illan uutiset, iltapala, huomenna kaupasta, päivän lehti ja sen sellaiset asiat, työ niin kuin työ on työtä. Askel ja toinen askel ja muut toimet, siinä ohessa.


Taito voi olla jotain, minkä taakse ihminen piiloutuu. Taito voi olla vaatteet, joilla ihminen peittelee alastomuuttaan.
**
Taito on vaivalla hankittu. Totta kai sitä haluaa esitellä. Ja kun esittelee sitä, omaa erinomaisuuttaan, jos ta on epävarma. Niin minäkin omastani sillä tunnistan kyllä aukot. Tunnen omat virheeni, en kaikkia mutta jumankauta niitä On. Ja niitä on Paljon. Olen täysin riittämätön! Olen huono! Olen hirveä, itse asiassa en minkään arvoinen! Mutta katsokaa kuinka Taitava minä olen (enkö minä olekin taitava)!

Mutta minusta ihmisen halu suojella itseään ja alastomuuttaan vaatteilla voi olla (ja useimmiten onkin) rehellistä... Ainakin paljon rehellisempää, kuin seistä ihmisten edessä alastomana, ja olla hengessään aivan muualla.
**
Samaa mieltä.
Jos olen yleisössä olen vilpittömästi yhtä hyvää mieltä ja yhtä pahaa, kuin esiintyjä. Jos esiintyjä häpeää itseään minä häpeän häntä myös. Esiintyjän kanssa. Hän tekee huorin. Minä olen hirveän pahoillani hänen puolestaan.
En yritä esittää Ylituomaria tai Asianajajaa tai muita ajajia, vain oman mielipiteeni, joka on kokemuksen tuomaa, muuten. Kyllä minä olen tehnyt huorin. Ja se jos mikä tuntuu.
Ja jättää jäljen.
Voi pojat.
En vaihtaisi kokemusta pois. On joku raja, nyt, hetken.
Ennen kuin menen sen yli taas, itseltäni salaa... ja mokaan oikein komeasti...
On oltava lupa mokata.
Reippahasti ja komeasti myös. Jos tulee tilaisuus. Miksi se olisi niin vakava asia?

Rehellisempää on katsoa vaatteet päällä ja matkan päästä silmiin, kuin seistä alastomana ja kieltäytyä itse katsomasta, näkemästä.
**Mmmh.



(mietintäaikaa.)



Mitä?

En taida ymmärtää.

Piiloutua ja ottaa etäisyyttä ja valehdella kuin olla alaston ja ei nähdä.
Minun pää on hidas ja kieltäytyy ymmärtämästä nyt. Ehkä esimerkki ei toimi tai sitten minä en toimi. Niskoja jomottaa. Ja muita kipuja tunnistan tässä vaiheessa. Jaa se on työpäiväkin loppumassa.

Rehellisempää on katsoa Taidon takaa, kuin sotkeutua omaan alastomuuteensa.
Vain virhe on kiinnostavaa ihmisessä, sanon minä.
Jos minä rakastun ihmiseen, rakastun sen virheisiin.
Taitava on koira tai apina.
Taitava on apaattinen, iloton ihan, eikä naura.
Taitava huutaa ja sanoo: Katso minua. Ja minä katson. Ja hän esittelee, hieno, sanon,
mitä sinä nyt sitten haluat sanoa?
Ja tämä on että...

Mitä?

Eikö taito anneta lahjaksi, että saa sanoa itsensä, ja siten kaikki muut?

[Sensuuri. Ällistyttävän groteski kuvamateriaali tuhosi sivuston rakenteen ja ihan ymmärrettävästä syystä. Astu tästä edes vain omalla vastuulla nähdäksesi ongelman.
Terveisin Hallitsija.]


Niin että se, minkä sanoo, on totta?
Siten kuin se on totta vain itselle.
Muille sen ei tarvitse totta olla. Vain itselle.
Maailma sentään on niin ihana paikka! Ja kaunis!
Eikö voisi joskus ajatella: Minä oon kaunis ihminen.
Sievä tyttö, niin kuin tuokin on.
(Olen ottanut kuvat uusiokäyttöön älkää motkottako.)
Hauska tarina: Yksi ilta kun olin naimisissa ja päätin ilahduttaa aviomiestäni napsimalla itsestäni naamanvääntely- ja muunlaisia kauneuskuvia kameran täyteen, noin parikymmentä. Mies palasi yövuorosta ja näki kameran pöydällä ja avasi sen.

Mitä lie ajatteli.
Ne ei olleet hyviä kuvia.
Mutta sydämestä, kaikki virheet.

Hyvää viikonloppua.

Essi