Hellaakoski on Oulun poikia. Asui muistaakseni Isokadulla. Tykkään bussiaseman edessä töröttävästä Hellaakosken muistomerkistä - miten kasvot ovat omassa kolossaan pääsemättömissä. Se on hirveä, hautakiven näköinen monumentti. Ja siksi voimakas. Siinä on tyyliä ja viivan tarkkuutta, ihan kuin Aarolla. Hellaakoski ei tunnu nyt jättävän minua, se soimaa ja kutittaa. Antaa sen, onhan se minun ihastus.
On sellainen alkuun palaamisen tunnelma. Loput ovat jonkun uuden alkuja aina. Olkapään takana tuo mikä on, siinä on kesää ja sitten siinä on syksyä.
Tämän omistan eräälle, jota en nimeä tässä

Niin pieniksi kasvoimme

äskettäin

olit vaahteran lehdellä

vierelläin

niin väljästi mahduimme

sekunnin rakoon

kuin aika ois antaunut

onnemme jakoon

ei silmäni kanna

ilon laidasta laitaan

kuin pieniksi joskus

tulla taitaan!

Aaro Hellaakosken runo Niin pieniksi kokoelmasta Jääpieli (1928):

Kesä! Mehevä kesän löysä vihreä ! Unelmat, kaikki!


Essi