Se on ihan tavallinen aamu: Laitan huivin suojaamaan itse rumaksi leikkelemääni tukkaa ja katsahdan ylös: Koivun vihreitä, nuoria lehtiä.
1581269.jpg
Luen Pirjon (nimi tarkoittaa tulen jumalatarta) kirjoittaman puheen kevätjuhlassa. Paavo (kuvassa etualalla) syö kakkua ja taka-alalla Joku on pakannut ja poistuu alueelta kotiinsa. Tai johonkin. Mihin lie, jo joutui armas aika ja suvi suloinen.
1581296.jpg
"Mä näen että sinä katselet minua," sanoo Pirjo.
Vaan etpäs ehtinyt nähdä tätä, ensimmäistä kuvaa (kauniisti joka paikkaa koristaa kukkanen).
1581268.jpg
"Saako tulla myöhässä huomenna?"
"Miksi."
"Se venyy myöhään tänään."
Annan luvan. Paavo sanoo, että "opetan ne laiskoiksi."
Kuules nyt, sanon. "Koulu on loppunut jo."
Ja:  "Tanssi, tanssi, poika."
(Tanssi, tanssi poika!)
1581302.jpg
Seuraavana päivänä makoilen tyhjän kouluni lattioilla ja vetäydyn ohjaajan roolista yhdeksi muista. En ole enää vastuussa mistään. En siitä, että puhe kulkee. En siitä, kulkeeko kirjoitus ja jos joku laulaa, kuka ja miten. "Eilen minä laitoin musiikkia ja tanssin teille kaikille," sanoi Aino Koivisto.

1581298.jpg1581293.jpg1581292.jpg
Kasimir kertoo tarinan amerikkalaisesta performanssitaiteilijasta joka söi partateriä ja kuoli mahahaavaan. Minä ja sisko seistään tuolilla, nyt siunaustaan suopi taas lämpö auringon.
1581289.jpg
Kohta joku taas voittaa Euroviisut. Kohta joku rasvaa polkupyöränsä kesäkuntoon, se luonnon uudeks luopi ja kutsuu elohon, kohta joku rakastuu, rakastu ite! joku kirjoitti minun muistikirjaan, minä hänelle vastasin ettei rakkaus koskaan ole imperatiivi senkin hullu.
Kohta minä poltan sikarin ja kiittelen itseäni tästä vuodesta.
1581303.jpg
Tässä Paavo on poistumassa juhlasta (enpäs ole, hän sanoisi tähän. Et olekaan, vastaan, tarinan kannalta, kuvasta välittämättä kyllä, rakas ystäväni, tässä sinä juuri Olet poistumassa juhlasta.)
Kesä tuli kuin tulikin silloin kun sen piti, vaikka antoi lunta ja manasin sitä tuulimyllylleni, sanoin jo on aikoja eletty. Puhuin kuin vanha mies.
Ja vanha mies myös olin.
Kun koulu viimein on tyhjä ja kaikki on toisillemme sanottu, halauksin, menen ulos ja sanon:
"Nyt."
Sytytän sikarin. Se on makea.
En ajattele haikeita ajatuksia. En ajattele koivun alkavia vihreitä lehtiä enkä tyhjää, kaikuvaa kansakouluani. Sisko tulee. Hän istuu viereen, ojennan hänellekin ja polttelemme hetken. Sanon että hänestä voi tulla hyvä taideopettaja, jos niin on tarkoitettu, mutta hän välttelee aihetta.
"Se oli hyvä vuosi, tämä."
Nyökkään.
"Hirveen äkkiä jotenki lumpsahti."
"Se on syksy kohta."
Mutta hän käskee minua olemaan jo hiljaa. Mikä on hyvä asia.

Essi