On Julia Kristevan Muukalaisia itsellemme -teoksesta (Gaudeamus):

"Muukalaisen väistämättä kohtaamat pettymykset - hän on tarpeeton puhuja, hänen puheensa on käsittämätöntä ja käytöksensä epäsovinnaista - loukkaavat häntä voimakkaasti mutta väläyksittäin. Ne jalostavat häntä huomaamattomasti, tekevät hänet sileäksi ja kovaksi kuin kivi, aina valmiiksi jatkamaan loputonta matkaa kauemmas, muualle. Päämäärä (ammatillinen, älyllinen, tunneperäinen), jonka jotkut asettavat itselleen tässä hillittömässä maanpaossa, on jo petos muukalaisuutta kohtaan, koska muukalainen valitsessaan itselleen ohjelman tarjoaa itselleen lepotauon tai kotipaikan--"

Olen palaamassa juurilleni. Istun yliopiston kirjastossa ja luen himolla Kristevaa, taas kerran. Kuinka hylkäsin joskus ihmisen psyykkeen tutkimisen ja feminismin, Hullu! Kymmenen vuoden tauon jälkeen yliopisto on koti, johon palata. On paljon koteja muukalaiselle, joka on levoton ja koko ajan liikkeessä. Etsii. Koko ajan, ja kun löytää, se tekee yhä isomman himon etsimiseen, yhä tiheämmäksi tien kulkea. Niin kuin lauluntekijä Eva Dahlgren kirjoittaa, "som en blomma söker ljus, som poeter söker, lev så, lev så..."

Keittäjätäti muistaa minut naamasta ja vaatii silti yli kuutta euroa ruokaan, koska ei ole kortteja. Koska se käy tuolla lailla päälle väitän sille että nykyisin saan hyvää palkkaa. Se käskee antamaan vielä enemmän hintaa lounaasta. Punastun ja kerron ettei se palkka nyt niin hyvä ole. Tulee hylätä koteja ja tulee löytää uusia. Ja palata sinne, mistä lähti.

Kodin tunnistaa eteisestä. Siinä tulee huoahtaneeksi helpotuksesta ja laskettua hartiat alas, ajateltua Nyt. Vihdoinkin. Ja sitten sitä on vähän aikaa karussa maailmalta ja tuntee käytävänsä, joilla eksyy (eksyin taas kirjallisuuden laitokselle!)

Olen neuvotellut itselleni kaksi muovisäkillistä kirjoja yliopiston kirjastosta, vaikka ei ole korttia mukana. Joka ikinen kasvo käytävällä on minulle vieras. Ei tutun tuttua. Minun vuosikerta opiskelijoita on liuennut paikalta. Se heille - meille - meriitiksi.

Julia Kristevan Muukalaisia itsellemme on hyvä teos kaikille, joilla on monta kotia. Nyt etsin jostakin Kaarina Kailon puhelinnumeron ja soitan sille ja kysyn naisista ja karhuista. Jos uskallan.

 

Essi