Kappas. Joku on vierittänyt kiven lattialle.
Keskelle Kivisen kouluni puulattiaa on  vieritetty Ihmisen Pojan  kokoinen kivi.
Tulin töihin. Ei ollut muita. Joku oli kirjoittanut oveen, käsin: "Poistuneet: Ismo, Emilia, Jenni." Ja sen alle: "Keskuuteemme saapunut, poistumalla: Kirka."
Me ollaan kierretty kiveä aamu. Se on kuin uusi jäsen tätä ryhmää, jota muuhun maailmaan erottaa silta.
Potkaisin kiveä, ei kuulunut: "Auh."
Kivi ei reagoi. Kokeilin kädellä. Kivi on kylmä. Halasin: Syli täynnä kiveä.
Kivi on, eikä liiku. Kivi ei sano: "Päivää." Kivi ei voivottele säitä. Kivi ei pahoittele sitä, että tuli eikä halua meiltä mitään, kivi on.
Meitä nauratti: Kivi ei nauranut. Me heitettiin tekstit lattialle ja kirjaimet putosivat maahan: Kivi ei niitä kerännyt. Kiven mielestä se ei ollut mikään ele, vaikka kaikki heitettiin sitä vasten. Me laulettiin ja mietittiin Hotakaista, joka sijaitsee Oulun kaupunginkirjastolla ja kertoo kirjoittamisestaan huomenna lauantaina klo 13.00. Kivi ei aikonut tulla. Kiven mielestä on kiven paikka on siinä, missä kivi sijaitsee nyt. Kivi on hidas: Minä menin sitä lähelle ja minun henki haisi maitokahvilta, en koskaan juo kahvia maidon kanssa ja siitä tulee mieleen että tämä voisi olla fiktiota. Kuiskasin:"Jos susta ei kohta tule jotain ulos, senkin mötikkä, mä vien sut rantaan ja vieritän veteen."
Voisi olla ranta. Rannassa voisi sijaita kivi. Joskus aina vesi kävisi siihen. Se ei riitä.
Voisi olla että kivi pantaisiin veteen, veden sisälle. Ja vesi hyväilisi sitä koko ajan. Siihen menisi aikaa, mutta aika riittäisi. Kivelle Tapahtuisi Asioita. Tämä kertoo kivestä paljon. Kivi muuttuisi koko ajan, kun vesi liikkuisi sen alla ja päällä ja kaikki olisi yhtä riemua, vesi on levoton, aina liikkeessä, silloinkin, kun jäätyy, on jään alla liike.
Kivi on miehen kokoinen mutta kuka sanoo että se on mies. Kiven sisällä ei syki sydän, mutta (ja tämä on syy miksi kirjoitan): Kivi varaa lämpöä.
Tämä on tärkeä ominaisuus kivelle. Kivi on ja pysyy kiinni, koputin: Ei avattu. Koputin taas: Ei avattu. Koputin kolmesti: Kiinni on kiinni on kiinni. Stop. Kaikki päättyy tähän. Kivi on kivi on kivi ihan niin kuin mies on mies on mies. Kivi on kivi eikä muuksi muutu mutta minä pidän kivestä! Juuri sellaisena kuin kivi on, kuollut!
Epäorgaaninen. Kivi vetoaa minuun, Miksi.
Kivi ei anna mitään. Kivi ei vaadi mitään, no niin, minä olen lämmin.
Menen kiven viereen istumaan. Se ei riitä. Pitää olla lisää lämpöä.
Oikein saavillinen, ei, jotain mikä saa kiven lämpimäksi, miksi kivi pitää saada lämpimäksi sinä kysyt, senkin typerys, tietysti siksi että Kivinen kouluni on kylmä, ja jos saan kiven lämpimäksi, se varastoi lämpöä niin paljon että koko valtavaneliöinen sisätila hikoilee ja paisuttaa meidät lämmöstä turriksi, ihana unettava lämpö, kuin olisi syönyt vasta tai rakastellut jäsenet raukeiksi tai ottanut alastoman lapsen syliin, sen iho minkälainen on, aina yhtä pehmeä lämmin ja ihana. Kyllä minä haluan tämän kiven lämpimäksi. Sentään se tuli minun huoneeseen ja  nyt sijaitsee siellä. Syy siihen on lämpö itse eikä kivi. En minä näe jos kivi hymyilee, sen suu on sisäänpäin. Haen tulisen vuoren. Se syöksyy laavaa ja kuumaa. Se sotkee paikat ja laavaa on lattia täysi ja me sotkeudutaan siihen kaikki. Kaikki tämä vaiva, enää en koputa. Antaa kiven olla.
Antaa kiven olla.
Laavaa on, meni tämä vaatekerta pilalle mutta kaapissa on lisää vaatteita aina. Sotkusta tietää että on elänyt tänään, panen vaatteet roskiin kun tulen kotiin. Se on varmasti ihana tunne: Jättää kaikki sinne, roskiin. Pois. Kivimassa jää tänne koulun lattialle, luulen. Ei sitä voi siivota pois. Näkee, että on eletty. Mutta kivi hehkuu lämpöä. Arvoisa Rehtori. Me ei tarvita tänne lisäpattereita. Tämä meidän kivi on varastoinut kaiken lämmön ja nyt meillä on kuuma. Tämä kuollut tuli tänne, tämä joka ei vastaa eikä liiku eikä reagoi, mihinkään, ei ole persoonaa ei yhden yhtä omaa kirjainta, ja nyt se hehkuu lämpöä tämä juuri josta koskaan ei olisi uskonut, että se voi kantaa näin ison määrän muita sillä että vain on. Sillä että sijaitsee kaiken keskellä ja antaa tulisen vuoren tulla ja tulen tulla ja kaiken levitä ja olla.
Uh. Mikä vapaus! Minä panen kiven päälle makaamaan ja minun vartalo taipuu kiveä myöten ja minä taivun, jäsen jäseneltä, ja tunnen itseni sulaksi, jäsen jäseneltä.
Mikä vapaus.

Essi