Limingan taidekoulun kirjoittajalinjan ja aikakauslehti Kaltion julistama neljäs valtakunnallinen minuuttinovellien kirjoituskilpailu on ratkennut.

Tänä vuonna aiheena olivat kansantarinat. Raati sai luettavakseen sekä moderneja versioita että perinteisempää kansantarinakerrontaa ympäri Suomen. Minuuttinovellien hallitsevaksi lajiksi nousivat tänä vuonna yksittäiset aikaan ja paikkaan sidotut kaskunomaiset kertomukset, joissa piilee kansantarinalle ominainen moraali tai pieni opetus. Kilpailun ylituomarina toiminut kirjailija Rosa Liksom valitsi voittajaksi Matti Kaivosen tekstin Naapurit. Kaivonen on vuonna 1951 syntynyt turkulainen taidemaalari, joka on harrastanut kirjoittamista yli kymmenen vuotta. Taiteilijana Kaivonen suosii surrealistista ja impressionismista tyyliä.

Liksom kommentoi tekstiä: "Naapurit-novelli on mitä elävintä kansanperinnettä. Novelli on hyvin kirjoitettu, tarina selkeästi rajattu ja tarinan henkilökuvaus on täsmällinen. Tarina on samaan aikaan sekä hyvin vanha että raikkaasti uusi."

Toiseksi sijoittui 19-vuotias abiturientti Anni Lappela Vironlahdelta tekstillään Linnunveri. Lappelan novelleja on aikaisemmin julkaistu Tammen nuorten kirjoittajien antologiassa.

Kolmanneksi ylsi tekstillään Tiistai Tuulikki Halla Tampereelta. Halla on opiskellut kirjoittamista mm. Viita-akatemiassa Tampereella. Aikaisemmin hän on menestynyt kirjoittajana mm. Kaltion muusa-kirjoituskilpailussa sekä Pirkanmaan kirjoituskilpailussa.

Kaikki voittotekstit julkaistaan tuomarin arvioiden kera Kaltiossa, joka ilmestyy 10.6. Kattavampi otanta kilpailun parhaimmistoa julkaistaan Limingan taidekoulun nettisivuilla kesän aikana.

Taidekoulun puolesta kaikille osallistuneille kiitos.


Essi Kummu