Väiteltiin Raamatusta Marjaanan ja Lauran kanssa matkalla kirjastosta kotiin. Olin väärässä. Raamattu ei ole pakollinen kenellekään, enkä tiedä miksi sitä ylipäätänsä kenenkään tarvitsisi niillä perustein lukea, mitä esitin. Perustelut olivat ontuvia.

Tiesin olevani väärässä jo ennen kuin kunnolla väittely alkoi. Kärjistin väitettäni liikaa, sillä en voinut enää sitä itsekään allekirjoittaa, mutta tärkeämpää oli, että sain sekä Marjaanan että Lauran puhumaan aiheesta. Edes vähän.

Tiedän miksi ihmiset suhtautuvat niin intohimoisesti Raamattuun, oli se intohimo sitten inhoa tai kiintymystä. Se johtuu uskonnoista, jotka ovat muodostuneet kirjan kertomuksien pohjalle, mikä ei kuitenkaan oikeuta tuomitsemaan itse teosta; Raamattua. Se on kirja, vähän niin kuin mikä tahansa novellikokoelma. Miksi se pitäisi lukea? Samasta syystä kuin mikä tahansa muukin kirja. Se saattaa opettaa, siihen saattaa samaistua ja siitä saattaa löytää ideoita omiin teksteihin. Raamattua kannattaa lukea kuin ateistikirjailija, kaunokirjallisena teoksena, joka ei usko mitään ei luule mitään, vain eläytyy. Silloin näkökulma on oma, ei minkään kaavoihin kangistuneen uskonnon, eikä edes naapurin.

Opin siis tänään, että joillekin Raamattu edelleen on yhtä kuin usko tai uskonto. Minulle ne ovat eri asia ja yritän muistaa aina muistuttamaan, että ne ovat eri asia.

Ismo