Olo on plääh. Essi sai minut kadottamaan esseenkirjoitustaitoni opettamalla sen muodon. Siis johdanto, selostus, vakuuttaminen ja yhteenveto. Nyt olen hukassa. Kirjoitin Raamattuaiheista esseetä eilen. Se oli kovin väkinäistä. Kirjoitin aiheesta uudelleen uuden version. Taas meni ihan mykkyrälle.

Minun nyt pitää miettiä sitä, että kenelle kirjoitan ja miksi. Mitä haluan sanoa? Sitten unohtaa kaikki muu. Kirjoittaa vain. Antaa asioiden tulla sieltä alitajunnasta ja selkäytimestä niin kuin ennenkin. Unohtaa oppi.

Aamulla kirjoitin tajunnanvirtaa. Se oli kaunista. Tässä ote:

**************************
Pelko rakastaa vihaa.

Luovuttaminen ihastuu luopumiseen.
Yrittäminen vs. valaistuminen.

 

Hengitys, istuminen, elämä.

Vaikutusalttius. Imee asioita kuin pesusieni.

Ehkä olisi parempi olla seula. Asiat putoavat läpi. Timantit ja mustat likaiset hiilet jäävät seulaan. Muut humahtavat nopeasti syvältä, mutta koskettamatta.

Hiilestä syntyy timantti. Kovassa kuumuudessa. Siihen menee aikaa.

Olla jotain mieltä. Ei olla mitään mieltä. Vastakohtia? Entäpä ei-dualistinen tapa ajatella, että on jotain joka on jossain siinä välissä ja ei missään. Olla jotain mieltä ja ei olla mitään mieltä yhtä aikaa. Siinä tapahtuu humahdus ja maailma hymyilee kietoutuneena valokaulahuiviinsa. Päivää, olen.

***********************

Lisäksi puhuessani keksin ääneen koko ajan tarinoita. Lausuin tänään sillalla runon joessa makaavasta yksinäisestä keksipurkista, joka odottaa suu ammollaan kalaa.

Tai miehestä, rysästä, nuotiosta, siitä kalasta. Mies rakastaa kalaa ja syö sen. Surullista.

On univelkaa. Taas.

Olen kyllä nauranut paljon. Nauranut ja ollut äänessä. Haukottelen nyt. Väsyttää.

Heidi