"Kun on vaikka tällanen tilanne että kesäaamu...että on sumua ja linnunlaulua ja auringonnousua ja kaikkea tätä...niin sitä niinkun vanhasta muistista ajattelee, että kyllä on hienoa...että elämän tarkotus olis nyt tässä, että tällasessa hetkessä, että...ja sitten ei tunnekaan mitään. Kun sen kuuluis mennä niin , että sitä istuu veneessä ja auringon ensimmäiset säteet ja blaablaablaa ja oma poika vielä, niin...sitte ajatukset onki jossaki...briiffaustilanteessa tai mietinnössä...ja kun sekään ei tunnu miltään, ymmärrätkö sä?"

Tunnottomuuden ensi-ilta eilen. Kirjailija Pirkko Saisio alusti kaupunginkirjastolta ensin.
Mitä opin:

- viinalla saa kirjoituspelon pois, se toimii jonkun aikaa hyvin
- kysymykseen voi myös vastata:"toi on hyvä, mitäs mä viimeks tähän vastasin?"
- kirjoittamisen opettaja ei saa olla guru vaan läsnäoleva, lukutaitoinen ja kommentoiva,kysymyksin johdatteleva.

Ja niin edelleen. Väliajalla idolini Saisio tuli viereeni naistenvessaan pesemään käsiään ja kaivoi meikkiveskansa esiin. Katsoin veskaa. Katsoin Saisiota. Ajattelin tilanteen: "Hei Pirkko." ("Hei"). "Ei tuommoiseen väliin voi panna väliaikaa, hävetti tulla tänne itkussa. Että ihan väärä kohta poikkasta tuo" (Katse. Jonka jälkeen jotain jännitteestä tai cliffhangerista tai välttelyä tyyliin me pois, mulla on kajalointi kesken. Ja sitten muka vilkaisen itseäni peilistä ja sitten luikin pois häntä koipien välissä.)


Essi