Ärsyttää kaikki. Märehdin lauseita, muiden ja omia.

Romuttuneet harhakuvat..
Sehän on metafora ja metaforat muuttuvat nopeasti vanhoiksi ja käytetyiksi. Mitä sitten?

Olen kantanut kolme päivää romua ulos asunnosta, jota en mieltänyt omaksi. Olen jänssännyt tahmaisia länttejä muovimatosta ja heikoista valkoisista seinistä. Ne ovat minun jäljiltä, mutta ne tuntuvat muiden sotkuilta.

Pidättelen turhautumaa. Se hiljalleen valuu ulos sanoina ja tekoina. Romuttuneet harhakuvat.
Se tarkoittaa hirmojen lahmaantumista.

Jokaista sanaa sitoo sopimus. Jokainen sanan lukija joutuu tunnustamaan valan. Se on ymmärtämisen ja ymmärtämättömyyden vala. On helppoa kirjoittaa lauseita jotka eivät tarkoita mitään. On vaikeaa kirjoittaa sanoja, jotka eivät tarkoita mitään.

Voiko lukea niin, ettei ymmärrä sanoista mitään, jos kerran on oppinut ymmärtämään?

Kittaan ruohmaiset sumpinjämät. Märvistän sille.

Lauseessa sanoille on paikka. Aina voi päätellä, mitä sanat tarkoittavat siitä, missä ne sijaitsee. Klisee on yhdistelmä paikanvalintaa ja sananvalintaa. On helppoa lukea tekstiä, joka on tuttua. Sellaista vaikeaa, jossa sirhellaan nirpein poskin jokaisen parren varren. Ja kenelle siitä on iloa?

Mikä on tarkoitus sellaisella tekstillä. Jokainen sana on tarkoitettu ymmärrettäväksi. Jokainen sanonta tajuttavaksi.

Mirheisistä pilvenpahasista huolimatta virvostuin hieman ja aion jatkaa samaan muotoon.

Ismo