Joku kuorsaa täällä. Junassa. Läppäri lämmittää sylissä, enkä ymmärrä miksi on minun on kylmä, vaikka vaatteita kyllä pitäisi olla tarpeeksi. Väsyttää. Juna pysähtyi, ja toinen juna riensi kiireellä vierestä. 
Silmälasipäinen mies lukee kirjaa käytävän toisella puolella, vaimonsa kai nukkuu. Takanani vanhempi pariskunta juttelee hiljaisella äänellä, ja välillä kaksi tyttöä puhuu vuoroin ruotsia, vuoroin englantia. Konnarille vähän suomeakin.

Tiedän olevani junassa, kun päätä särkee. Äsken juna sanoi pling plong. Ikkunasta näkyvä maisema kertoo talven tulosta, siellä on maa valkoinen.

Lehtien sivuja käännellään, rapistellaan. Kuulostaa ja tuntuu kotoisalta. Miksi, vaikka joka paikassa on aina joku selaamassa lehteä, juttelemassa sen kanssa? Hymyilyttää. Silmälasipäinen mies sai vaimonsa käden olkapäidensä ympärille. Mies lukee, ja hymyilee hänkin. Vanhempaa ikäluokkaa.

Laukku näyttää yhtä painavalta kuin mitä se onkin. Talvi painaa sen sisällä. Villapaitaa ja neuletta. Olisin ottanut punaisen torkkupeittoni mukaan, kietoutunut sen sisälle Kivikoululla niin kuin Ismokin. En sitten kuitenkaan, laukku oli liian täynnä. Jos olisin ottanut sen mukaani, niin olisin viettänyt seuraavan yöni sen kanssa. Peitto oli täynnä mustia kissankarvoja. Olin jo unohtanut, miten viime talvena peitto oli jonkun muun kuin minun käytössäni.

Kylmä, kuuma, vaihtelee. Huomenna aamulla pääsee istumaan omalle sohvapaikalle Kivikoululle, ja näkee teitä. Kaikkia. Tai ainakin teitä, jotka olette paikalla.

Laukussa on Lidlistä ostettua valkoista suklaata. Junaruokaa. Taidan laittaa koneen kiinni ja lukea vähän.


-Marjaana-