Pengoin rojuja, etsin Aristoteleen Retoriikkaa tammikuun ensimmäistä viikkoa varten. Löysin vanhan opiskelijan runon. Se sopii aikaan ja Painoon, joita pohdin, ja sattuu, kuten tämän runot sattuvat.


Ruskea heinä. Hauras
kun kajo kuultaa.
Viileä multaa.
Kaukaa
kellot lyö:

Hetki.

On harmaa.
Pilvet pysähtyneet.
Huljuvat veet
ruskalehtisen ruosteen alla.
Taemmalla
ne kellot
ja kylän pellot
ihoin syntymäpaljain, aroin.

Hetki.

Hihansa saroin
silittää nainen
hiljainen
varmaa otsaa ja suuta.
Et ole tämä.
Kuollutta heinää, rakas.
Kellot lyö.

Hetki.

Hetki on sinulta mennyt.
Ei muuta.



Kirjoitti Edith, vanhin tuntemani sielu alias Riikka Säärelä.
Minun piti jatkaa kirjoitusta ajasta ja painosta, mutta
jatkan toisella erää.

Essi