Saattelin Torvisen asemalle. Se on ostanut japanilaisesta liikkeestä viuhkan ja viimeiset pari päivää sillä pitänyt hellettä. Tuntuu hauskalta ilman sitä viuhtomista. Ilman muuta tarvitsen häirintää, ihmisiä. Mutta Stella ja Alex, D-kirjaimen muotoinen tyttö, mumma ja emokarhu pitävät minut kiireisenä seuraavan viikon. Aion sukeltaa sinne.

Tarinan takaa Berliini ei ole yhtä valtava kaupunki. Kaipaan Ismoa ihana on poika. Riideltiin sen kanssa mustaksi meikatun mustaksi vaatetetun berliinittären kanssa ja melkein itkettiin molemmat, silmät punareunaisina, nainen oli mahdoton. Tyly. Ei ollut myydä lippuja pois, sikamaista. Ilmoitin englanniksi ja suomeksi käydyn riidan päätteeksi meneväni vessaan itkemään.

Silti tahallani mustakajalisilmän iloksi jätin menemättä. Siitäs sai.

Tuntuu hurjalle kävellä katuja yksin. Hypätä bussiin ja tajuta minne se on menossa vaikka se ei ole sama auto millä piti mennä. Osaan navigoida täällä, osaan, vaikka olen maalaistyttö; Finland, ten points! Turhaan ei Torvinen tehnyt minulle selviä tästä -harjoituksia. Eilen juotin sen palkinnoksi kaikesta humalaan ja se käski minun selvitä metrolla residenssille: "Ei tää oo vielä tarpeeks paha. Mä en ole vielä niin kännissä että olisin riesa."

Ikään kuin siitä viuhkasta ja sen kännisestä volinasta minun sivistyneen pohdinnan päälle ei olisi haittaa. Tämä minun marina on tapa tykätä muita en osaa. Mies ikkunan takana on pannut harmaan teepaidan päälle. Aurinkolasit on, näyttää ranskalaiselta. Net-kahvila on lähellä eläintarhaa. Kirkon pommitettu raunio tästä suoraan edessä Heineken varjojen takana. Tuossa pariskunta juo kaljaa. Berlin City Tour bussi pysähtyy tien laitaan odottamaan, autoja on sunnuntaiksi aika vähän, ja ihmisiä myös, eikä minun tee vieläkään mieli ostaa mitään, olo itsessään on täysi ja hyvä. Tilasin puoli litraa kahvia ja blueberrymuffinssin. Miksi ihmeessä olen kirjoittanut yli puoli vuotta tarinaa ihmisistä, joilla on saksalaiset nimet?  Vaikka viime joulukuussa kun Beat muuttui Stellaksi en vielä tiennyt koskaan matkustavani Saksaan? Outo on alitajunnan tapa kulkea. Intuitio on tuossa, vasemman käden saatavilla, koko ajan. Otan sillä hömpsyt kahvista. Hirveän hyvä olla. Se menee nyt pois kun sen kirjoitan, mutta menkööt sitten kyllä minä melankoliankin osaan.

Ehkä hautuumaa, illalla. Siellä kuulemma on tilattuina valmiit hautakivet kaikille, pariskunnittain. Niissä on syntymävuosi valmiina, kuolinpäivä odottaa tyhjänä.

Kas, ranskalaismies on yhä tuossa. Yksin.

Aika vanha on aika pitkä tukka. Kaunis ryhti.

Je m'appelle Essi.

Tu t'appelles comment? Ca va?

 

E