Nämä ovat niitä päiviä, kun minua vituttaa ankarasti. Minua. Minua. Minua. Voisin vaikka juosta kafkamaisesti pitkin mattoa kuin ravihevonen. Mutta en viitsi, kun olen niin laiska ja huonokuntoinen. A-virus vielä on koteloituneena lihaksissani. Se sama kuin sillä Antti Tuiskulla. A niin kuin Antti.

Nämä ovat niitä päiviä, kun ei halua olla fiksu, filmaattinen ja vakuuttava. Ei halua olla sosiaalisesti korrekti. Ei jaksa nauraa tai hymyillä. Sitä törröttää kuin ruosteinen rautanaula ja katsoo kuin muut kävelevät ympärillä. En halua soittaa Kuusamon metsänhoitoyhdistykselle. En halua penkoa mappeja ja tehdä veroilmoituksia. Alv ja metsäveroa. En halua siivota. En halua tehdä ruokaa.

Nämä ovat niitä päiviä, jolloin sitä vaan on. Jotenkin. Ärsyyntynyt. Hyvin vähästä. Huomenna pitäisi olla lehtijuttu valmis aiheesta Hyvä olo. Just joo. *heittää aiheen harakoille ja variksille*

Tänään on se päivä, jolloin on Ystävänpäivä. Lähetin jo aamulla klo 0800 kaikille ystävilleni tekstiviestin. Sellaisen itsekeksityn ja omatekoisen. Tänään on myös sisareni syntymäpäivä. Hänelle lähetin jopa sähköisen e-kortin. Joten päivän hyvät teot ovat nyt tehty.

Eilen sanoivat minulle päiväkodissa, että minun pitäisi puhua vanhimman tyttöni kanssa siitä, että ei saa aina sanoa mitä sylki suuhun tuo. Voi tulla toiselle paha mieli. Kuulemma ennenkin on ollut tuota ongelmaa. Ajattelin, että homma pitää delegoida miehelleni. Hän on se sosiaalisesti taitavampi. Yritin autossa selittää, että joskus on parempi pitää mielipiteet omanaan. Esim. jos ei tykkää toisesta tai pitää toista rumana. Tytär vain jankkasi vastaan, että kun ei tykkää, eikä halunnut sen kanssa parijonossa kulkea. Huokasin. Mielessäni mietin, että missähän vaiheessa pitää selittää sosiaalisuuden perustuvan valheille. Pitää kehua ja sanoa toiselle, että toinen on kiva ja mukava (vaikka ei ole sitä mieltä), jos haluaa selvitä sosiaalisessa laumassa. Pitää kulkea parijonossa. Jos sanoo mitä sylki suuhun tuo, jää yksin. Jos on erilainen oman tien kulkija, jää yksin. Manipulointia ja kaupankäyntiä. Raaputa sinä minun selkääni, minä raaputan sinun selkääsi.

Miten sosiaalisuutta opettaa lapselle, jos itse ei ole mikään laumassa kulkija? Mitä jos itse kokee olevansa Lokki Joonatan ja erakko, joka ei suostu vieläkään 32-vuotiaana sosiaaliseen näytelmään mukaan kuin vain joskus, harvakseltaan? Vaikkapa täällä taidekoulussa. Sitten menee kotiin tyytyväisenä, kun on nähnyt muitakin ihmisiä ja saanut jutella heidän kanssaan hieman. Sulkee oven takanaan. Katsoo sitten ikkunasta ulos pellolle, jolla ei kukaan kävele.

Heidi