On sydäntalvi ja kävelen kori kädessä pyykkituvalle.
Vanha eukko tulee vastaan ja tokaisee: marjaanko menet?
Kello ei ollut vielä puolenpäivän korvillakaan, enkä kerennyt edes toista silmää avata...
Tarviitko kantoapua?
Eukko on saman talon asukas, lähes seinänaapuri.
Uskalsin vastata: kyllä tämä menee.

Rakennus, jossa elämme vuokralaisina täyttää kaikki vanhustentalon ehdot.
Eukko sattuu olemaan myös vanhimmasta päästä.
Muutama hammas jo leikin luovuttaneena hän virnuilee minulle; näyttää niin hankalalta.
Pyykkituvalla muotoilen itselleni kysymyksen.
Mikä on ihminen, joka tuntee ihmiset?
-Eikö hän ole, tai ole ollut naimisissa (ikään kuin sisiliskon häntä tuohipesässä).

Sieluni kehdossa hymyilee kauneus ja laulaen raataa ihminen.

Tähän väliin laitan pienen runon.

Suomussalmi (tyttönimeltään Kianta)
Kadotin sydämeni kuumaan hiekkaan.
Lippu kohosi ylös asti kuin peukaloinen.

Ja kiitOksia Jarkko Mikkolalle luentoviikosta.

Terveisiä Vaalasta: Petri