Hei kaikki mukavat kirjoittavat ihmiset! Aloituksena olkoon kysymys, että kuinka moni tahtoo tai on tahtonut joskus olla hyvä kirjoittaja? Suurin osa varmaan ihmettelette, mistä noin kumman yksinkertainen kysymys, joten esitysvuorossa haastattelun toinen kysymys: kuinka moni tahtoo olla kirjoittaja? Tämä lähti siis siitä, kun minun ja Essin keskeisestä palaverista leijonanosa meni tuon lauseen muhimiseen. Ihan uutena sain kuulla hyvä-sanaa kutsuttavan kirosanaksi. Voisko se kirjoittamisen maailmassa olla jopa sellaisessa asemassa? Heh, oikein synti ilmaista hyvä-sanaa.
 Essi peitti sanan kädellään, tuijottelin paperiin ja maistelin lausetta ilman kyseistä sanaa suussani. Totesin näyttävänkin(ja maistuvan:P) paremmalta. Sain lisäksi sain "ihan mukavia" ohjeita/tehtäviä eli kirjoittaa nyt mahdollisimman paljon sellaista, jota ei sanoa saa ja mitä ennemmän häpeää sen parempi. Sitten vielä kehotti yrittämään kirjoitusta mahdollisimman heikosta tyypistä. Kaikki vahvuus riisuttuna pois. Vaikeaa, eikö? Jos sanotte, että helppoapas valehtelette melko varmasti. Uskon meihin olevan sisäänrakennettuna tarve näytellä vahvaa. Olen jo aloittanut yrittämisen varsinkin noiden ns.kiellettyjen asioiden kirjoittamisen suhteen. Voin suositella vaikka tässä Essin puolesta, ellei ole muille ehtinyt suosittelemaan. Erityisesti teille, joilla on vahva itsesensuuri. Kokekaa häpeää, niin saatte kokea myös mielettömän katharksiksen(vapautuksen)siitä!
Vielä kidutan teitä jatkamalla haastattelua. Seuraava olkoon vaikka kysymys kirjoittamisen vaarallisuudesta. Sen sanotaan olevan sellaista, sillä siinä voi joutua tietämään asioita. Kuinka moni edes joskus kokee sen vaaralliseksi? (ellette halua tunnustaa, niin pelkästään sitten millä peruusteella olisi vaarallista ts.mikä siitä sellaista tekee)?
Sitten..väite, että kun ihminen kuvittelee olevansa Ei Kukaan hänestä kasvaa aivan valtavan suuri. Essi täsmensi mulle Ei Kenenkään olevan itse asiassa tapa opiskella itsensä, eikä se siten myöskään onnistuisi peiliin katsomalla ja hokemalla: "En ole kukaan". Jos olette opiskelleet itseänne tällä tavoin ja haluatte jakaa vinkkejänne kertokaa, millä tavoin se onnistui ja miltä tuntui.
Eipä kai muuta. Toivottavasti tämä ei ollut liian rankka lulukokemus tai loukannut vahingossakaan ketään. Kirjoittamisen(ja kirjoittajana olemisen)iloa kullekin tästäkin eteenpäin!
Heidi