Juu... En ole ollut netissä tuon viimeisimmän postauksen jälkeen eli 23. päivän jälkeen. Joulu tuli ja onhan se vieläkin tässä. Hiljainen, haikea joulu. Musta on maa. Pukki toi lahjoja. Joulun taika oli siinä hetkessä, kun näki lasten ilmeet, heidän avatessa lahjansa.

Katsoin Lumiukon (The Snowman) jouluaattona. En voi mitään sille, että itken aina sitä katsoessani. Minulla oli jo valmiiksi nenäliinä kädessäni, kun ohjelma alkoi. Se tuo minussa pintaan jotain lapsuudesta tai ehkä se onkin tätä hetkeä. En tiedä. Laulu on niin kaunis. Lopuksi lumiukko "kuolee" aina. Joka joulu poika rakentaa lumiukon ja joka joulu hän menettää sen. Yhä uudelleen. Mikä on sen sanoma?

Nyt on ollut sitten todella arkista. Olen ruokkinut lapsia, pessyt pyykkiä, istunut sohvalla ja apaattisesti katsonut telkkaria tai sitten ikkunasta ulos. Mies on ollut netissä senkin edestä. No, suotakoon se hänelle. Harvoin hän ehtii olemaan netissä arkena.

Iltaisin olen mennyt aikaisin nukkumaan. En ole jaksanut edes kirjoja lukea. En ole aina kyllä saanut unta heti. Ajatuksia on pyörinyt päässä. Välillä olen yrittänyt niitä kirjoittaa luonnoskirjaankin. En ole vain jaksanut. Olen vain halunnut maata sängyllä ja pitää silmiä kiinni. Levätä.

Kävi meillä Tapanina jopa vieraita! Eräs tuttavaperhe. Hyvä. Lapsille oli leikkikavereita. Eilen kävi Oulussa pyörähtämässä kahden lapsen kanssa. Näin erästä vanhaa ystävää, joka oli tullut Rovaniemeltä käymään. En mennyt kauppoihin. Hullun hommaa tuo ALE:ssä käynti! Me käyntiinkin sitten vain Hesessä ruokkimassa lapset ja Nisperossa. Ostin kirjakaupasta paketillisen vahvaa kahvia myöhästyneeksi joululahjaksi eräälle sukulaiselle. Sitten mentiin Eedenin aulaan istumaan (olivat yötä siellä). Lapset leikkivät leikkipaikassa ja me äiti-ihmiset juttelimme niitä näitä eli naistenjuttuja.

Tänään tulee miehen veli ja sen vaimo (jolle ostin sen kahvipaketin). Olemme varanneet liput elokuviin. Mutta en ole keksinyt mistä ihmeestä saisin lapsenvahdin! MLL:stä ei ikinä saa. Lisäksi ihanat Marjaana ja Emilia ovat lomilla omilla kotipaikkakunnillaan. Mutta oikeastaan, eipä tuo ole iso vahinko, jos en pääse elokuviin. Voihan sitä joskus toistekin käydä. Voin käyttää vapaan illan hyödyksi ja olen vaikka netissä, kun lapset ovat nukahtaneet.

Pian vaihtuu vuosikin. Uusi vuosi alkaa. En ole aikonut luvata mitään tai toivoa mitään. Tuokoon elämä eteen sen minkä tuo.

Kaipaan jo kivikouluun. Se on minulle jo kuin toinen koti. Siellä on rauhallinen kotoinen tunnelma nahkasohvineen, puulattioineen ja mattoineen. Seinillä on taidetta. Oleminen on tosiaan vapauttavaa, rentoa ja sallivaa. Saa olla sellainen kuin on ja vieläpä nauttia siitä. Ihmiset tuovat sinne hehkuvaa ja luovaa voimaa, joka välillä on vivahtaa synkissä sävyissä ja välillä se loistaa kauniimmin kuin mikään jouluinen tähti.

Mitenhän sitten käy toukokuussa? Miten käy meidän? Putoammeko tyhjän päälle? Uh, sitä ei saisi miettiä vielä.

Hyvää Uuta vuotta kaikille! (Varmuuden vuoksi nyt jo, koska en tiedä milloin seuraavan kerran pääsen nettiin)

Heidi