Täytyy huutaa se ulos:
minä en voi enää puhua sipisemällä.
Olen jopa sitä mieltä
että tämä henki haiskahtaa sarvipäälle.

Nouse, sinä joka horjut!
Nouse, sinä joka pelkäät ja aristelet.
Lähde, juokse ja lähde:
usko tekee juuri sen, mitä ei voi tehdä.

Armo on kirosana,
kun väärä mies on sanojana.
Hän jakaa armotonta armonsanomaa.

Tämä on kuin näytelmä, jossa
pirun riivaama leikkii pappia.
Me samassa veneessä ollaan,
eikä pohjaan löydy tappia.

Kerää näppis ja lähde,
sillä sinun valtasi sidotaan tässä ja nyt.
Valtasi on jalkojemme alla,
kätesi katkottuna, pää murskattuna.

Rakkaus on kirosana,
kun väärä mies on sanojana.
Syntyy rakkaudeton rakkaudensanoma.

Tämä on kuin näytelmä, jossa
pirun riivaama leikkii pappia.
Me samassa veneessä ollaan,
eikä pohjaan löydy tappia.

Pian kaikki me hulluiksi tullaan,
nyt paina paniikkinappia!
Niillä rajoilla tässä jo ollaan...
Mene saatana hakemaan pappia!


Oskari on suivaantunut näistä Raamattutouhuista. Se näkyy Oskarin selästä. Se on kuin kaarelle jännitetty jousi.
Oskari aamulauluksi valitsi Timo Rautiaisen Sarvivuori -levyltä kappaleen Uskonnonpastori. Kuunneltiin, syötiin keksiä, tuli voimakkaita samaistumisen tuntoja. Minun ystävät jo lähettelee piruillakseen siunausta ja Herran rauhaa-tekstareita. Minun lapset puhuu jumalasta että sijaitseeko se kylpyhuoneen katossa ja nukkuuko Limingan Vanhan Kirkon huoneessa ja onko valopylvään takana vai onko valopylvään takana yö.
Sanon niille ettei yö voi olla valopylvään takana.
Miksi ei voi.
Siksi että yö on Aikaa, sanon.
Mutta miksei se voi olla valopylvään takana.
Sanon etten tiedä.
Tullaan hautuumaalta, jonka olen esitellyt lapsille. Joku kävelee sauvoilla vastaan.
Minun lapsi kysyy onko se elossa.
Vastaan, käsi sydämellä, etten osaa sanoa ja sen sauvakävelijä kuulee.
Sauvakävelijä kävelee siitä kotiin ja tuntee itsensä hävinneeksi.
Sauvakävelijä kohtaa eksistentiaalisen kriisin.
Vastaan tekstareihin pierusiunausta jättäkää minut hyvät ihmiset enkeleinenne rauhaan, Herran rauhaan vaan teillekin.
En minä jaksa tätä sieluani, joka laahaa, liian raskasta on eettisesti ja pyhän kolminaisesti koko ajan olla, isä ja poika ja se, joka meissä on pyhää ja soi. Kymmenen sääntöä ja laintaulut, kuinka paljon Painoi Mooseksen taakka kun kivitauluja kantoi, olivatko hautakiven muotoisia nämä laintaulut, minä jään tämän päivän jälkeen kahdeksi viikoksi kirjoittamaan tarinaa jossa on nainen ja mies ja kamera ja naisen ongelma ilmeisesti on se, että sillä on ensimmäistä kertaa elämässään mahdollisuus tulla nähdyksi, mutta kestääkö se sitä.
Ei kestä.
Onko mikään hirveämpää, elämässä.
Kuin tulla nähdyksi ja kuulluksi ja ymmärretyksi.
Ei ole
Piru parka. Steppailee täällä meidän kivikoululla, kaviot ja sarvet ja häntä, hyvät pakarat.
Kysyin ottaako kahvia.
Se sanoi että sitä närästää. Että keitän liian tuimat pressot.
Nynny.

Essi