Täällä kivikoululla on erilainen tunnelma tällä viikolla. Täällä on hajanaisesti ihmisiä ja energiaa. Essi käy kerran päivässä kävelyretkellään täällä lukemassa sähköpostin ja kirjoittamassa blogiin. Tänäänkin kävi. Tuli varovasti ja kurkisti ovenpielen takaa. Meillä nauratti. Saa tänne tulla. Etenkin kun tuo iloa ja energiaa.

Vaikka hyvin me täällä pärjätään Paavon kanssa. Ja Paavo pärjää meidän kanssa.

Minusta. Olen ollut ihmeellisen tasainen. Kummallista. Elämä on mennyt verkkaisesti eteenpäin. Talviunta.
Eilen oli koko päivän kestävä kritiikkitilaisuus. Kun menin kotiin, särki päätä. Oli jotenkin voimaton olo. Happivajausta. Auditoriossa ei oikein ole ilmaa. Silti sain järjestettyä asunnon kuntoon rauhalliseen tahtiin (tiskit, pyykit, lelut). Tein sen, vaikkei olisi huvittanut, eikä ollut inspiraatiota. Totesinkin miehelleni, että minusta on vissiin tulossa aikuinen. Sekin siis on mahdollista.

Eilisestä kritiikistä.

Minä osallistuin sinne tällä tankalla:

seison lumessa
taskuissa kylmät kädet
tuuli minut syö
lakeudella punaista
taivastani hengitän


Paavon kommenttien ja palauteen jälkeen kirjoitin sen pikaisesti uusiksi.
Tämä voisi olla versio 2:

seison lumessa
kylmät kädet taskuissa
tuuli syö minut
hengitän lakeudella
punaista taivastani


Tai sitten unohdan sen olevan tanka ja käsitten sitä pelkkänä runona. Lisäten siihen samalla jotain uutta.
Sitten se voisi olla vaikka tällainen:

viljelystie, oja, pelto
seison lumessa taskuissa kylmät kädet
tuuli minut syö
hengitän lakeudella punaista taivastani
valkoisia kukkia hiuksissani
kirsikka suussani

Nyt alan kirjoittaa asiatekstiä. Tämähän ei ollut mitään sellaista. Nyt unohdetaan proosa ja ollaan asiallisia. Voisin vaikka raapaista jonkin kirjakritiikin kasaan.


Heidi