Tämä kirjoittaja kokee kyllä itsensä todellakin raskaaksi. Ja tulee raskaammaksi päivä päivältä. Päässä juoksee eläintarhanhoitaja nimeltä George, mutta George on pistetty häkkiin eikä pääse ulos asti. Joten George vain lihoo ja lihoo, ja allekirjoittanut kokee päänsä joka aamu vain painavammaksi (paitsi että saattaa johtua myös uhkaavasta flunssasta joka kertoo itsestään päänsärkynä). Ja sitten niskaan hengittää sarjisopiskelija, joka haluaisi jo tietää käsikirjoituksesta jota hänelle kirjoitan. Mutta toisaalta, kummallisia ääniä pitävä Joonas on paljon miellyttävämpi niskaanhengittäjä kuin moni muu. Pysyypähän George mielessä kun joku siitä aina silloin tällöin höngähtää.

Minähän olen kovin työllistetty sarjakuvien käsikirjoitusten kanssa. Ja piirtäjät ovat kaksi ääripäätä. Joonas on yli-innokas, ja toinen piirtäjä sitten kaipaa aina välillä mummonpotkimiskenkää takapuoleensa. Jälkimmäiseen on käsikirjoitusta jo varmaan sadan sarjakuvasivun edestä.
Essi on useampaan kertaan verrannut romaania avioliitoksi. Minulle taitaa tuo käsikirjoitus olla avioliitto, 2,5 lasta, kultainen noutaja ja asuntolaina. Sitä elää ja hengittää noita hahmoja vaikka kuinka olisi jumi. Välillä unohdun miettimään hahmojani niin pahasti että lopulta en enää tiedä mihin hahmo loppuu ja mistä itse alan. Ja sitten hirvittää.
Ja kaikessa kauheudessaan tuo tunne on niin kamalan ihana. Varsinkin kun tietää että hahmot ovat niin jumalattoman hyviä. Välillä tulee sellainen olo kuin olisi synnyttänyt jumalia.
Tuntui niin hyvältä kun viikonloppuna eräs kaveri sai kunnian olla ensimmäinen täysin ulkopuolinen joka lukee tuota käsikirjoitusta. Tyttö lukaisi pari lukua ja oli ihan tohkeissaan, ja kävi heti tökkimään piirtäjää että nyt paperille tuota tarinaa. Lämmitti mieltä. Kyseisen tytön kun voi vähän laskea sarjakuvan kohderyhmään kuuluvaksi. Joten hyvä kuulla että sillä on mahdollisuudet miellyttää myös lukijoitaan.

Kävin sunnuntaina heittämässä jotain mitä kutsuimme Pikaessiksi. Pari tokavuotista sarjislinjalaista piti sarjistyöpajaa Oulun Paju ja Huilu -tapahtumassa, ja kävin siellä hieman sanomassa jotain käsikirjoittamisesta. Yritin vienosti rukoilla viittätoista sarjakuvaintoilijaa tekemään edes joskus sarjakuvaa jossa olisi joku juoni ja pointti, eikä vain sitä "tää ois siistiä, täs käy näin! Tää hahmo on tosi söpö, tää tulee nyt tähän!"-huttua, jota olen joutunut lukemaan ihan liikaa. Ja työpajan jälkeen eräs tyttö kehaisi että oli hyvä työpaja, nyt tekisi mieli tehdä ihan kunnon juonellista sarjakuvaa. Ja vaikka se tuskin oli minun ansiotani, sydäntä lämmitti niin että meinasin hassuissa vaatteissani heittää polkaksi keskellä katua. Juuri tätä minä haluan kuulla. Vaikka kaikenmaailman poskettomat sekoilusarjakuvat ovat kyllä ihan kivoja aina välillä, mutta kun ei meinaa löytyä nuorilta suomalaisilta tekijöiltä oikein mitään muuta. Ja nimenomaan näiltä mangatytöiltä ja -pojilta, joita nämäkin olivat. Olisi niin kiva nähdä millaista vaikutetta he saavat lukemistaan idän ihmeistä (enkä halua uskoa että ainoa mitä heille mangasta jää käteen on se sekoilu. Tai sitten minä luen ihan eri mangoja kuin he).

Ja sitten voisi tirkistellä Kivikoulun seinien sisään!
11507.jpg

Siinä on oikealta: Tiia nojatuolissa, Titta, Kaisa, Santtu, Jussi ja Inke. Tätä me tehdään luentojen jälkeen, makoillaan sohvilla ja puhutaan kaikenmaailman kakkaa. Niin mukavaa kovan teoriamätkimisen jälkeen vain lojua oman porukan kanssa ja odotella että on kahvin aika. Se on niin kivaa että melkein menin tekemään sitä puolikuntoisena tänään. Valitsin kuitenkin nukkumisen, ja se oli vissiin ihan hyvä päätös. Olenpahan edes 3/4-kuntoinen nyt illasta.

- Iris.