Tämä
kirjoittaja kokee kyllä itsensä todellakin raskaaksi. Ja tulee
raskaammaksi päivä päivältä. Päässä juoksee eläintarhanhoitaja nimeltä
George, mutta George on pistetty häkkiin eikä pääse ulos asti. Joten
George vain lihoo ja lihoo, ja allekirjoittanut kokee päänsä joka aamu
vain painavammaksi (paitsi että saattaa johtua myös uhkaavasta
flunssasta joka kertoo itsestään päänsärkynä). Ja sitten niskaan
hengittää sarjisopiskelija, joka haluaisi jo tietää käsikirjoituksesta
jota hänelle kirjoitan. Mutta toisaalta, kummallisia ääniä pitävä
Joonas on paljon miellyttävämpi niskaanhengittäjä kuin moni muu.
Pysyypähän George mielessä kun joku siitä aina silloin tällöin
höngähtää.
Minähän olen kovin työllistetty sarjakuvien
käsikirjoitusten kanssa. Ja piirtäjät ovat kaksi ääripäätä. Joonas on
yli-innokas, ja toinen piirtäjä sitten kaipaa aina välillä
mummonpotkimiskenkää takapuoleensa. Jälkimmäiseen on käsikirjoitusta jo
varmaan sadan sarjakuvasivun edestä.
Essi on useampaan kertaan
verrannut romaania avioliitoksi. Minulle taitaa tuo käsikirjoitus olla
avioliitto, 2,5 lasta, kultainen noutaja ja asuntolaina. Sitä elää ja
hengittää noita hahmoja vaikka kuinka olisi jumi. Välillä unohdun
miettimään hahmojani niin pahasti että lopulta en enää tiedä mihin
hahmo loppuu ja mistä itse alan. Ja sitten hirvittää.
Ja kaikessa
kauheudessaan tuo tunne on niin kamalan ihana. Varsinkin kun tietää
että hahmot ovat niin jumalattoman hyviä. Välillä tulee sellainen olo
kuin olisi synnyttänyt jumalia.
Tuntui niin hyvältä kun
viikonloppuna eräs kaveri sai kunnian olla ensimmäinen täysin
ulkopuolinen joka lukee tuota käsikirjoitusta. Tyttö lukaisi pari lukua
ja oli ihan tohkeissaan, ja kävi heti tökkimään piirtäjää että nyt
paperille tuota tarinaa. Lämmitti mieltä. Kyseisen tytön kun voi vähän
laskea sarjakuvan kohderyhmään kuuluvaksi. Joten hyvä kuulla että sillä
on mahdollisuudet miellyttää myös lukijoitaan.
Kävin
sunnuntaina heittämässä jotain mitä kutsuimme Pikaessiksi. Pari
tokavuotista sarjislinjalaista piti sarjistyöpajaa Oulun Paju ja Huilu
-tapahtumassa, ja kävin siellä hieman sanomassa jotain
käsikirjoittamisesta. Yritin vienosti rukoilla viittätoista
sarjakuvaintoilijaa tekemään edes joskus sarjakuvaa jossa olisi joku
juoni ja pointti, eikä vain sitä "tää ois siistiä, täs käy näin! Tää
hahmo on tosi söpö, tää tulee nyt tähän!"-huttua, jota olen joutunut
lukemaan ihan liikaa. Ja työpajan jälkeen eräs tyttö kehaisi että oli
hyvä työpaja, nyt tekisi mieli tehdä ihan kunnon juonellista
sarjakuvaa. Ja vaikka se tuskin oli minun ansiotani, sydäntä lämmitti
niin että meinasin hassuissa vaatteissani heittää polkaksi keskellä
katua. Juuri tätä minä haluan kuulla. Vaikka kaikenmaailman poskettomat
sekoilusarjakuvat ovat kyllä ihan kivoja aina välillä, mutta kun ei
meinaa löytyä nuorilta suomalaisilta tekijöiltä oikein mitään muuta. Ja
nimenomaan näiltä mangatytöiltä ja -pojilta, joita nämäkin olivat.
Olisi niin kiva nähdä millaista vaikutetta he saavat lukemistaan idän
ihmeistä (enkä halua uskoa että ainoa mitä heille mangasta jää käteen
on se sekoilu. Tai sitten minä luen ihan eri mangoja kuin he).
Ja sitten voisi tirkistellä Kivikoulun seinien sisään!
Siinä on oikealta: Tiia nojatuolissa, Titta, Kaisa, Santtu, Jussi ja
Inke. Tätä me tehdään luentojen jälkeen, makoillaan sohvilla ja
puhutaan kaikenmaailman kakkaa. Niin mukavaa kovan teoriamätkimisen
jälkeen vain lojua oman porukan kanssa ja odotella että on kahvin aika.
Se on niin kivaa että melkein menin tekemään sitä puolikuntoisena
tänään. Valitsin kuitenkin nukkumisen, ja se oli vissiin ihan hyvä
päätös. Olenpahan edes 3/4-kuntoinen nyt illasta.
- Iris.
tiistai, 27. syyskuu 2005
Kommentit