Meillä on aivan mahtavat luennot, Veeran luennot, helvetin hyvä opettaja. Ja alku näköjään tärkeintä, tässäkin. Ei se mitä vaan miten. 

Välihuomautus: Rakastan haasteita.

Ja kun ihminen kuvittelee tajuavansa jonkun asian ihan täysin, mahtava tunne vaikka ehkä päivänselvä asia mikä piti jo tajuta aikaisemmin mutta kun ei tajunu niin ei tajunu (siis tarkoitan nyt itseäni), vai kenties pitikö saada todisteita lisää siitä että olen oikeassa, luottamusta itseensä, voi olla.

Ei ole mitään merkitystä mitä kirjoitan jos en tiedä milloin kirjoitan paskaa. Sen kautta opin hyvänkin kirjoitukseni. Varsin hyvin tiän kun puhun paskaa, tein sen taannoin ja häpesin.

Tiän nyt sen kirjoituksissakin.Vai hyväksyn?  Kirjoitin pari päivää sit noin 30 runoa parin kolmen tunnin sisällä. Oli siel hyviäkin sanoja (eihän se riitä) tulin siihen tulokseen että paskaa ja kaikki roskiin. Mietin hetken että enhän muista nuita myöhemmin kun tarvin niitä ja vitut,  mihin mie paskaa tulevaisuudessani tarvin? Ei niitä tarvi kerätä, tulee niitä keräämättäkin jos on tullakseen ja hyvä niin kuten jo aikaisemmin myönsinkin.

Eilen kirjoitin runon huomisesta (eli tästä päivästä), toivoin siinä että tulisi pian huominen. Tiesin, tänään maailmani taas kaunis. Niin se menee, aina. Vain mutalätäkön kautta hmm...hybrikseen :)

- k -