Joskus ihminen astuu ihan vahingossa sisään ovista, joiden sisäpuolille haluaakin sitten jäädä. Laitan tähän tekstin, jonka kirjoitin tuollaisten ovien sisäpuolella.

            "Cappuccino
Olen paratiisissa. Paikassa, jollaista todella olen etsinyt. Tämä on Robert's Coffee, ja minulla on edessäni lasillinen cappuccinoa. Pieni vihreä nojatuoli, jolla istun, on pehmeä. Turvallinen. Täällä on musiikkia, täällä on Tunnelma. Rauhallista. Vaaleat, ruskeat ja vihreät sohvat, nojatuolit. Kahvia. Ikkunoiden vieressä kolme pientä pöytää, ja niiden kovat tuolit. Pieni hylly täynnä mausteita, ja lattiana on ruskea parketti; sitä peittämässä kaksi vihreää mattoa. Saisinko tämän paikan mukaani? Pitäisin sen itselläni, näyttäisin rakkaille, luotetuille ja rehellisille. Hiljaisille, taiteilijoille. Jos jossain viihtyy ihminen pitkään rauhassa, viihtyy hän täällä. Koko seinän valloittavista ikkunoista näkyy sade, ja ulkopuolisten elämä. Hysss, täällä pitää olla ihan hiljaa. Kaikkien muiden, paitsi musiikin. Ja tuon miehen, joka valmistaa erikoisen kahvit, antaa koneille virran.
Löysin paikan, jossa voi olla."


Joskus ihminen saa kuulla musiikkia, joka ottaa kiinni ja tulee sisälle asti. Ei vahingoittaen, vaan lämmittäen, kietoutuen ympärille. Minä lensin tuollaisen musiikin mukana. Se oli niin mahtavaa ja voimakasta, jossa oli suuri tarina kerrottavaksi. Selloissa ja viuluissa kaikki, jokainen sana ja kuva. Tunne, maisema, hetki. Ja minä halusin sen musiikin ja orkesterin päiväkirjani sivuille, jotta se olisi siellä aina kun sitä tarvitsen. Lähellä.

Dream Theater - Six Degrees Of Inner Turbulence

Minä haluaisin elää, kirjoittaa ja hymyillä. Nyt minä haluan antaa itselleni mahdollisuuden siihen. Niihin. Haluan antaa mahdollisuuden hetkelle, ajalle.

Hiukset on pörröiset, sekaisin. Hyvin.


-Marjaana-