Tai sitten en tullut. Essi laittoi liian vaikean tekstin kirjoitettavaksi, en saa ollenkaan kirjoitettua lasta kylmään. Joko se on muistojen takia liian vaikeaa, tai sitten... En minä tiedä, olikin yllättäen helpompaa kirjoittaa lapsi sinne lämpimään. Tällä hetkellä kirjoittamisesta ei vain tule yhtään mitään. Pitäisi kai tehdä kuvapäiväkirjaa, tosin ilman kuvia. Ja välillä melkein ilman tekstiäkin.
Yritin saada tänään virikkeitäkin vaikka mistä: lukemisesta, kirjoittamisesta papereista jutut ylös läppäriini, katsomisesta lasta leijaa lennättämässä... (Ainoastaan teki mennä mieli huutamaan, että lopeta nyt jo tyhmä, siellä ei tuule ollenkaan).

Päivällä olin väsynyt, nyt on ylienergiaa kaikkeen muuhun paitsi kirjoittamiseen. Tai olisi kai siihenkin, mutta ei vain pysty. Tai varmaan pystyisinkin, mutta ei tule tekstiä siitä mistä pitäisi. Riitelenkö sisäisen ääneni kanssa, vai kuvittelenko vain?

Taidan mennä hyppimään tuohon lattialle, tai vaihtoehtoisesti pihalle.
Katsotaan, koska olen saanut lapsen kirjoitettua ja pääsen täältä pois. Tai joudun.

Kirjoita, kirjoita, kirjoita, kirjoita, kirjoita... Ohjeita itselleni.

Marjaana