Kun saavuimme Ouluun
sumu peitti tiet ja puistot ja
verho sulki katseen kauemmas.

Tajusin, etten katsomalla eteenpäin tai
sivulle näkisi kauas. Siksi minun
täytyi suunnata katseeni sisälle mieleen

Kotiin harmaantuneen kasvojen peittäminä minä pyöräilin ja tuijotin edessä liukuvaa koivujen riviä
likaisen keltalehtinen koivu siellä terveiden vihreälehtisten välissä

Sisällä vessassa istuin pöntön renkaalla
suljin silmäni ja näin maailmankaikkeuden
spiraalinmuotoisena putkena sen
reunat elivät ja kaartuivat oikealle alas
luisuin sitä kuin liukumäkeä
Avasin silmät ja kissani puski tervehdyksen oikean käteni etusormeen
lämmin ja märkä nenänpää, vaaleanpunainen

Kävelin kai muutaman kerran keittiöstä makuuhuoneeseen ja takaisin
lause tuli mieleeni
olin saapunut alkupelkoni luo

Sitä vastaan ei järki tehoa. On vain
Kynä, tahto ja nippu paperia

en tiedä jaksanko tätä taistelua ja mitä sitten
kun sumu laskeutuu
Näenkö sitten vuoret, jotka niin kovasti haluan nähdä
vai huomaanko ne kaikki valheeksi

Jaksan kai, pakkohan minun on
En turhaan ole asetellut
tarkoituksenmukaisesti tilanteisiin
jossa on vaikeaa.