Blogi yllyttää apinoiksi.

Oi keskustelun Jumalat. Herätkää. Manaus pitäisi kirjoittaa sille tai jollekin muulle,

häpeän kaikkea kun luen blogia tällä hetkellä. Linjalaisista en puhu ja sen tietävät he kyllä.

(Kuka tekee rauhanmerkin ja käskee soittamaan Slayeriä?)

Olemiskeskustelusta paljon kiitoksia silti. Olen saanut vastauksia, tosin kysymys oli epäreilulla tavalla vaikea. Yksin on helpointa olla kun kukaan ei vaadi mitään jos siinä on yksikin ihminen heti tulee olo että. Mikä minä olen ketään torumaan. Sataa lunta isoina hahtuvina. Soittakaa Slayeriä. Kävelin paljain jaloin tuossa uudella kotipolullani, narisi mukavasti varpaiden alla, lumi. Pimeää, joitakin lyhtyjä, hyvällä tavalla alkoi kiertää veri. Sellainen ohut puuvillainen nuttu vain päällä, tukka liehuvana, ei, nutturalla, joitakin haivenia irti. Sellainen pitkä huljuva musta tukka.

Pimeää, mistä kirjoitan. Kaksi liuskaa takana tekstiä joka menee suoraan käyttöön, heijastaa ikkuna kuvani siihen. Kirjoitan taululle, ylös. Hankittava linjalle

a) nyrkkeilysäkki ja hanskat

b) cd-soitin aamulauluja varten

c) kirjoja

d) joku muu, mikä.

Soittakaa nyt sitä Slayeriä. Soittakaa nyt!

 

Ja lujaa!

 

Essi, kasvot hehkuvina.