On yli 2000 vuotta vanha buddhalainen pyhä teos. Tein muutama päivä sitten kysymyksen, johon sain vastauksen törmäämällä tähän kirjaan. Elämä on uskomatonta. Mikäli on avoin ja vastaanottavainen - muistaa pitää instrumenttinsa puhtaana, kuten ajattelen - rupeaa kuulemaan. Yritin tänään kertoa ystävälle kuinka kuuntelemisella ja kuuloaistilla on vähän tekemistä keskenään. Kuten kaikessa merkittävässä ajattelussa, varsinaiset sanat, ajatukset häviävät, katoavat.

Ja jää jäljelle jotain, joka On.

"Näe maailma kuplana, katso sitä kuin kangastusta. Kuoleman kuningas ei näe sitä, jolle maailma on vain näky."

"Katsokaa nyt tätä maailmaa, joka on kuin koristellut kuninkaan vaunut. Täällä henkisesti epäkypsät vajoavat (tai: lannistuvat), mutta ne jotka todella tietävät, eivät takerru täällä mihinkään."

"Kuten tuuli ei pysty horjuttamaan kalliota, niin ei henkisesti kypsää ihmistä liikuta ylistys eikä parjaus."

 

Kuka on lukenut tämän, nostakoon käden ylös ja sanokoon hep. Tarvitsen tämän sulattelemiseen keskusteluapua.

 

Essi