Kirjoitan näemmä ensimmäisenä eilisiltaisesta näytelmäreisusta Oulussa.
 Ja kirjoitan siitä kernaasti, koska tänään sattuu olemaan minun nimipäiväni.
 Juoksuhaudantiestä on tietääkseni tehty myös elokuva, mutta tähän päivään mennessä en ole tuota elokuvaa nähnyt. Ehkä on parempikin etten ole nähnyt. Näytelmä on sentään ihan omanlaisensa kokemus, jollaista olen tässä itsekin yrittänyt käsikirjoittaa.
 Kiinnitin huomiota alusta alkaen isänmaalliseen symboliikkaan. Ainoastaan verryttelyasut eivät olleet sinivalkoisia vaan väritystä löytyi joka paikasta. Repliikeistä puhumattakaan. Sauvakävely ja pallogrillit ovat oleellinen osa suomalaista kuvastoa. Oudoista ja tekopyhistä naapureista on kaikilla kokemuksista ja joku verhottu ristiretkeläinen tetsaa pusikoissa. Päähenkilön nimi Matti Virtanen taitaa olla yleisin nimi Suomessa Ainakin Virtanen on yleisin sukunimi. Matilla on alituista epäonnea. Itsetunto hukassa mutta hän etsii sitä vimmatusti. Haluaa perheensä takaisin.
 Hotakaisen romaania Juoksuhaudantie en ole lukenut. Neljä vuotta takaperin luin hänen läpimurtoromaaninsa "Klassikon". Toki ensin oli nähnyt sen pohjalta filmatun samannimisen elokuvan - moneen kertaan. "Klassikossa" oli mieleenpainuvia repliikkejä ja myös "Juoksuhaudantiessä" puhutaan hyvin nasevasti ja paikalleen. Erityisen huomion kiinnitin toteutukseen ja lavastukseen.
 Viime vuonna en ehtinyt näytelmää katsomaan. Ajankohta oli sopimaton, koska minun täytyi matkustaa joululomalle kotiin. Olisiko ollut silloin Pirkko Saision "Tunnottomuus"? En muista, mutta sen missasin.
 Muistan vain olleeni hivenen nihkeällä tuulella ennen näytelmää eilen illalla. Sama nihkeys toistuu usein kun ollaan jossain reisun päällä tai pirskeissä. Näytelmän aikana nihkeys katosi kuitenkin tiehensä.
 Tässä on kohtapuoliin tulossa kaikenlaista säätämistä. Mutta kirjoitan siitä sitten erikseen.

                                                                                    Oskari Peltola nimipäivänään 1.12.2007