Heidi R on lukenut Duras´n kirjan ja kertoo siitä.
Seuraavat ovat otteita Heidiltä ja Margueritilta:

Pidin tuosta kirjasta kovasti. Samaistuin hahmoihin, elämään, tunteisiin. Ihastuin kirjan kerroksiin ja arvoituksiin. Kuka on kukin? Mikä on totta ja mikä ei?

Tässä on se kohtaus. Siinä nainen ja mies (naisen rakastettu) keskustevat kahvilassa toisesta pariskunnasta ja heidän tarinastaan. Toisen pariskunnan naisen lempinimi on Emily L.  Emily L oli kirjoittanut kirjeen miehelle, jota olisi voinut rakastaa. Nainen (jonka nimi ei ikinä tule esille) aloittaa vuoropuhelun tällä tavalla, ja tämä nainen on myös kirjan minä-kertoja:

- Te saatte tarinan tietoonne samalla lailla kuin Henry Jamesin henkilöt, sitten kun se on loppu. Tunteen olemassaolosta kuulette pitkään oman elämänne ulkopuolelta. Kestää hyvin pitkään ennen kuin tunne saapuu tietoisuuteenne. Silloin kaikki ympärillänne muuttuu, ja te pohditte vielä miksi. Silloin ette enää tunnista mitään. Ette tiedä enää mitään. Kunnes te jotain päivänä jalostatte tilanteen kirjaan tai ihmissuhteeseen.
- Teidän mukaanne minä en siis olisi voinut ymmärtää Emily L:n kirjettä.
- Ette olisi kestänyt sen ymmärtämistä, ette jaksanut suhtautua mihinkään muuhun rakkauteen kuin siihen mitä minä tunsin teihin.
- Ja teiltä taas puuttui se ristiriita että elää onnellisessa rakkaudessa ja silti huutaa avuksi toista rakkautta.
- Ei täysin...ei huuto eikä toivo. Vain kirjoittaminen.
- Tuon pystyn ymmärtämään.
- Kaikki kirjailijat pystyvät.
Katson teitä. Kysytte mikä hätänä, olette aina vähän huolissanne kun katson teitä. Sanon ettei mitään, että katsoin teitä ilokseni:
- En tiedä onko rakkaus tunne. Joskus luulen että rakastaminen on näkemistä. Teidän näkemistänne.



Terveisin,
Heidi

ps. Duras on omistanut tämän kirjan Jean Mascololle, joka on Duras'n oma poika.


Kiitos Heidi.
Lainaan kirjan, tarvisen sitä.

Sinun, E