Heidi R on lukenut Duras´n kirjan ja kertoo siitä.
Seuraavat ovat otteita Heidiltä ja Margueritilta:
Pidin tuosta kirjasta kovasti. Samaistuin hahmoihin, elämään,
tunteisiin. Ihastuin kirjan kerroksiin ja arvoituksiin. Kuka on kukin?
Mikä on totta ja mikä ei?
Tässä on se kohtaus. Siinä nainen ja
mies (naisen rakastettu) keskustevat kahvilassa toisesta pariskunnasta
ja heidän tarinastaan. Toisen pariskunnan naisen lempinimi on Emily L.
Emily L oli kirjoittanut kirjeen miehelle, jota olisi voinut rakastaa.
Nainen (jonka nimi ei ikinä tule esille) aloittaa vuoropuhelun tällä
tavalla, ja tämä nainen on myös kirjan minä-kertoja:
- Te saatte
tarinan tietoonne samalla lailla kuin Henry Jamesin henkilöt, sitten
kun se on loppu. Tunteen olemassaolosta kuulette pitkään oman elämänne
ulkopuolelta. Kestää hyvin pitkään ennen kuin tunne saapuu
tietoisuuteenne. Silloin kaikki ympärillänne muuttuu, ja te pohditte
vielä miksi. Silloin ette enää tunnista mitään. Ette tiedä enää mitään.
Kunnes te jotain päivänä jalostatte tilanteen kirjaan tai
ihmissuhteeseen.
- Teidän mukaanne minä en siis olisi voinut ymmärtää Emily L:n kirjettä.
- Ette olisi kestänyt sen ymmärtämistä, ette jaksanut suhtautua mihinkään muuhun rakkauteen kuin siihen mitä minä tunsin teihin.
- Ja teiltä taas puuttui se ristiriita että elää onnellisessa rakkaudessa ja silti huutaa avuksi toista rakkautta.
- Ei täysin...ei huuto eikä toivo. Vain kirjoittaminen.
- Tuon pystyn ymmärtämään.
- Kaikki kirjailijat pystyvät.
Katson
teitä. Kysytte mikä hätänä, olette aina vähän huolissanne kun katson
teitä. Sanon ettei mitään, että katsoin teitä ilokseni:
- En tiedä onko rakkaus tunne. Joskus luulen että rakastaminen on näkemistä. Teidän näkemistänne.
Terveisin,
Heidi
ps. Duras on omistanut tämän kirjan Jean Mascololle, joka on Duras'n oma poika.
Kiitos Heidi.
Lainaan kirjan, tarvisen sitä.
Sinun, E
perjantai, 28. syyskuu 2007
Kommentit