"Myydään kirjoitustaito sielua vastaan. Kiinnostaa?"
"Öh?"
"Kirjoitustaito! Sielu minulle nyt!"
"Minä en ole aivan varma mitä te..."
"Perkele te haluatte kirjoittaa annatte sielun minulle ei vai juu!?"
"Myyttekö te jotain? Minä en halua ostaa mitään."
"Te haluatte osata kirjoittaa?"
"Kyllä. Mutta en ymmärrä miten se..."
"Kauppa sillä selvä. Sielu nyt minulle."
Strutsimies ojensi kättään. Martin katsoi. Olento piteli pitkissä sormissaan valkoista kahvimukia. Sen kylkeen oli tylsällä, mustalla fontilla kirjoitettu 21 grammaa.

- - -

Joka päivä  Strutsimies tuli, kädessään valkoinen kahvikuppi ja päällään verenpunainen puku. Joka päivä hän lähti Martinin  sielu mukanaan. Yleensä se oli hiljaa, ojentaen kahvikuppia kohti Martinia pitkissä sormissaan, mutta joskus se surisi kovaan ääneen kuin mehiläispesä. Uhkaavana.
"Minä kerään joka päivä. Sielu kasvaa takaisin, olisi helpompaa jos ei."
Strutsimies puhui jutustelutyyliin, ja päästi pitkän venyttelevän surinan, kuin huokauksen. Martin tuijotteli tyhjästi eteensä ja sulki oven Strutsimiehen nenän edestä.

Nina Klingin  novellista 21  grammaa siteerasi  Essi ilman asianomaisen lupaa.
Minä kerään joka päivä. Halusitte tai ette.