"Antakaa tuoda itseenne jotakin kirjoitettavaa, kun olette asettunut johonkin paikkaan,jossa mielenne voi niin hyvin kuin mahdollista keskittyä itseensä. Asettukaa niin passiiviseen ja vastaanottavaiseen tilaan  kuin voitte. Unohtakaa oma nerokkuutenne, oma kykynne ja kaikkien muiden kyvyt. Ajatelkaa, että kirjallisuus on surullisimpia teitä, jotka johtavat minne tahansa. Kirjoittakaa nopeasti, ilman ennalta päätettyä aihetta, niin nopeasti ettei kirjoituksestanne jää mitään mieleen ja ettei tule kiusausta lukea sitä uudelleen. Ensimmäinen lause tulee itsestään, sillä on totta, että joka sekuntina tietoisessa minässämme on outo lause, joka vaatii ulospääsyään. On hiukan vaiketata esittää mielipidettä siitä, miten seuraavan lauseen käy; toiseen, jos myönnetään, että tosiasia, että on kirjoittanut ensimmäisen lauseen, tuo mukanaan mitättömän vähän havaintoja. Ei tällä muuten liene mitään merkitystä."
André Breton: Surrealistinen manifesti

Puhuimme eilen siitä miten neroutensa pohtiminen on aina narsismia. Käänteisestikin. Sen toistaminen, kuinka paska tekstistä tulee, on sen toistamista, kuinka nerokas minä todellisuudessa olen. Kunhan sen todistan. Paskaa. Unohda sellainen, minäsi. Ei sillä lopulta ole mitään väliä. Sillä on, että olet nyt. Sijaitset, jos tulee ajatus tai havainto, hyvä. Jos ajatus tai havainto on paska, hyvä. Anna sen olla. Se riittää. Sinä riität hyvin.