Sivun verran leikin
totiseksi vetää tämä leikki olisi voinut tieten olla taas edes hetken verran iloinen

"
Tee maistuu hyvältä. Se on höystetty chilillä.

Minusta se on parasta elämässä, siis se että on hyvää teetä ja on kuunneellut juuri kannustavan herkän biisin ja ympärillä on ihmisiä jotka tukevat sinua ja sinun tekemisiäsi. Sinulle jää osa, jonka olet valmis täyttämään. Tehdä juuri sitä mitä olet aina halunnutkin.

Minun kohdallani se on kirjoittaminen.

On maanantai. Viime viikosta on jäljellä enää lautanen, kuivunutta makaroonia sen reunoilla. Ja vähän soijaa. Ja härskiintynyttä rasvaa koristamassa koko komeutta. Hörppään teetä. Se maistuu vielä paremmalta kuin viime hörppäyksellä. Kohta täytyy hakea lisää.

Alkoi lyriikka. Tai minulle se on vain vahvennus. Olen tehnyt lyriikkaa koko ajan kun olen ollut Limingassa. Essin lapsi on sairas ja siksi Essi ei ole tänään täällä. On kai vähän jo ikävä. Essi kertoo aina läheltä sydäntä ja näkee pehmeät kohdat, eikä silloin hänen seurassaan auta olla kova. Viime viikkokin oli repaleinen. Varsinkin kun en ollut maanantaina. Hyvä, etten myöhästynyt nyt.

Juoksin tänä aamuna. Juoksin kahdesti. Ensin keskustasta höyhtyälle ja huomattuani, ettei pyörä ollutkaan siellä, vaikka niin ensin luulin, juoksinpa sitten vielä bussipysäkille. Oli mukavaa. Nyt kirjoittaminen sujuu jotenkin hyvin tai ainakin tuntuu helpolta vain antaa valua, mitä on tulossa.

Pelottavat asiat omistavat punaiset kumpparit

Siksi pelätessä kannattaa aina katsoa pelottavien asioiden varpaita. Minä tein niin viikonloppuna ja jälleen auttoi. Varpaidenväliin oli jäänyt luulo, että kaikki ihmiset tulevat minut joskus hylkäämään. Näin varmasti kävisi, jos todellakin pelkäisin sitä aina ja jatkuvasti.

Perjantaina ja sunnuntaina oli mukavaa matkata liminkalaisten kanssa rolloon ja takaisin. Oli kotoisa olo heidän kanssaan, vaikka enhän minä heitä ennenmmin tuntenut. Nytpä tiedän ainakin. Sannan kanssa puhuttiin taiteesta. Meillä kai on aika samanlainen käsitys siitä miten hommia tehdään ja mitä vaaditaan, jotta voisi kehittyä taiteen tekijänä. Hän vaikuttaa muutenkin mukavalta. Toki olen puhunut hänen kanssaan aiemminkin, mutta tuollainen matka on kuitenkin selkeästi eri tilanne.

Komuki.. Jos hänen nimensä kirjoitetaan noin. Hänessä on vapautta jota ei voi kuin ihastella. Ja välittömyyttä.

Riitta-Kaisa oli kuskina. Hänellä on minulle vielä paljon opetettavaa tai tietoa, jota en ole siinä valossa nähnyt mitä hän näkee. Ehkä silti me pysymme etäällä toisistamme. Sellainen hyväkaverisuhde.

Sanoin heille, että kirjoittajalinjalla ainakin kaikki tuntuvat näkevän ajatukset ja tuntemukset ennen niiden tuntemusten kokijaa. Riitta-Kaisa ei sellaiseen usko. Niinpä niin. Tässä me eroamme. Emme usko toisiamme kovinkaan paljoa. Olisi rikkautta oppia uskomaan ne asiat, missä eroamme. Sillä kummatkin ovat omalla tavallaan totta. Ja totuuksia tulisi vaalia. Oikeassa olo on turhaa kuitenkin. Totuuksien vaaliminen ei.

Sitten auton nurkassa, siellä peräpenkillä oli vielä yksi, jonka nimeä en muista. Ei hän sitä minulle kertonutkaan. Häntä kai masensi. Hän ainakin oli miettessään, mietti omia asioita. Mennessä enemmän kuin tullessa. Ehkäpä hän matkalla oppi itsestään jotakin. Jyrkkä hän oli. Jollakin tapaa jopa aggressiivinen. Ei meille, asioille. Asiat raastoivat häntä jatkuvasti kai. Mielipiteet olivat tuoreita ja omia. Negatio silti saatteli jatkuvasti asioiden käsittelyä.

Rehellisyys jälleen palkitaan, siitä voin olla varma. Mitenhän voisin pitää pääni aina rehellisyydelle, enkä alkaisi kääntelemään sitä muiden mieleksi pois?"

Ismo