Voi miten tämä nyt on tätä. Välillä jo luulen että lääkkeetkö mutta ei viime vuonna näin. Näitä tunteita.

Ja niitä joutuu käsittelemään! Itsekseen. Tämä on kauheata. Ei ennen tämmöistä näin, mitä te olette minulle tehneet. Minä jouduin sunnuntai-iltana aloittamaan kirjoittamisen jota useimmat sanovat päiväkirjaksi minä enemmän muistikirja tai muistin kirja alkulehdelle kirjoitin

        Alku, taas

ja nyt jo neljäkolmatta sivua mistä tämä tarve tää outoa on tätä ymmärrä en kuka syönyt on hinajani, ja se on juuri se tarve että ei ymmärrä ja haluaa. Aina luulin ymmärtäväni kaiken nyt sisältä nousee joku outo, kun sanon outo tarkoitan tuntematon, juuri äsken kirjotin ja ymmärsin mitä pitää tehdä vähän tälle jotain lainaan taas niin kirjoitan kursiivilla, se tuntuu lähemmältä sitä kaunokirjoitusta millä tuo kirja alkoi täyttyä se on krumeluuripuhetta ja jotain vierasta, vielä, itselle joka puhuu varmasti ja suoraselkäisesti pystyin kirjasimin, no niin, lainaan

        ilta

   ne on kaikki niin kauniita ja tosia   miten tämä on näin vaikea   miksi kaikki tuntuu näin   uskonko liikaa Ristoa joka sanoo tunne on kauheinta   ne on kaikki menossa   miten voi olla opettaja jos aina tuntuu tältä tuntuuko aina tältä minun pitää kysyä ei tietenkään miten voi olla opettaja jos aina lähtö ja ero näin pakahduttava minä olen piru vie lähtenyt Skotlannista ja Tanskasta ja Englannista ne ihmiset ovat siellä vielä niille olen silloin puhunut enemmän   sitäkö tämä on   en tunne tarpeeksi   alan nähdä vasta   ei saisi tempoa juuri nyt kun ne kaikki alkavat näyttää niin kauniilta pitäisi saada nähdä oppia tuntea myös niiden rumuudet kaikki. Tätäkö on keskeytetty yhdyntä. Ja nyt juuri kun ne alkaa sanoa Paavo sinä olet kaunis komea viisas onko se vain sitä että ei halua sen loppuvan on hyvä olla niiden luona jotka sanovat sinä olet kaunis komea viisas kuka nyt sanoo sinä olet kaunis komea viisas   onko tämä pelkkää narsismia   sattuisiko se näin paljon jos tämä olisi pelkkää narsismia ei ei ei ei ei   (tuo viimeinen nuo viisi eitä ovat muuten Kuningas Learista, aina, se on Shakespearen näytelmien lyhin viisipolvinen jambi, "No, no, no, no, no", se on siinä aina kun minä sen sanon, itserakkauden tuoma hulluus, sokeus ja kuolema)   ei pelkkää, se on pelko ettei muista ehdi huomaa sanoa kaikkea kaikille, että rakastaa niitä nyt, kuka tietää muusta, kaikkia, niitä kaikkia sinä mitä ne ovat, näin  -  "Minä rakastan teitä koska te olette te"


Minä rakastan teitä koska te olette te.


Paavo