Olen tullut äkäpäissäni ärsyttäneeksi ihmisiä.
Luulenpa että kirjoitan mitä kirjoitan toisinaan ärsytän ihmisiä. Niin vain on. Nyt on niin että ärsyttävät nämä ajatukseni joitakin. No. Enpä voi kuin jatkaa väittämistä. Linja saa myös muita opettajia, Paavo Heinosen lisäksi Pauliina Vanhatalon, kirjailijan ja pedagogin, lisäilkööt omia kantojaan kirjoitukseen ja muihin asioihin. Jos opiskelijalta toivotaan mielipiteellä, havainnolla ja ajatuksella osallistumista, siihen iloon osallistuu myös opettaja. Ilolla!
Ilolla aina se, mitä tekee!
Muita vaihtoehtoja ei ole.
Pian kerron tarinan tarinankertojasta, jolla oli taito, mutta ei kontaktia omaan persoonallisuuteensa, so. tunteisiinsa. Mutta se tuonnempana kun on allegorisempi tunnelma. Härkäpäiselle annan lahjaksi jotain, joka on arvokasta. Omistan seuraavan tunnelmapalan nimimerkki Huh:ille.
Tätä kannan mukanani maailmalla.

Otto Mannisen Joutsenlaulu:

Käy merta ne unten
päin utuista rantaa
niit' allot ne kantaa
kuin kuultoa lunten.

Pois, pois yli aavain
on polttava kaipuu
mut vain se, ken vaipuu,
se sävelet saa vain.

Mi helinä ikään
yl' ulapan hiipi?
Vain uupunut siipi,
vain mennyt ei-mikään.



Kailaan Viulunsoittajan ohella tämä Mannisen runo lohduttaa minua aina, kun muistan siitä lohtua hakea. Lähetin päivänä eräänä Muusalle runon tekstarina. Muusa vastasi viestein: "Voi jeesus noita sun tunnetiloja aina."
No niin.
Panin muusan koeajaksi pois.
Sillä ei ole kunnioitusta traditiota kohtaan.
Seuraavana yönä uni kosti muusalle: Hän näki puhelinlangalla notkumassa kokonaisen parven joutsenia, ja lanka notkui näiden painavien lintujen painosta. Unessa muusa seisoi langan alla, kaikki ne linnut,
- Menkää pois sieltä! muusa huusi unessa, - Noh, eikö se kuulu!
- Vähempikin riittäis! muusa huusi, ja tämä kaikki on tietysti vain tarina. Niin paljon lintuja langalla, siinä olis tekemistä kenellä tahansa taiteensa kanssa.
Ja muun luovan ilon. Rauhaa.

Essi