Taiteilija on ja hengaa Taidekoulun ympäristössä ja on kaunis kuin paholainen. Minun on pakko kahvittaa Taiteilija vain jotta saisin katsella häntä ja ihmetellä maailmaa, jota ei ole. Olen opiskellut Taiteilijan maailmaa nyt vuoden ja oppinut sen, mitä pitää.
Taiteilija on ambivalentti. Hän on vaihtolämpöinen ja muuttaa väriä maiseman mukaan. Taiteilijaa ei ole. On idea Taiteilijasta, joka juo kanssani kahvia, nyt.
- Oletsä lukenu mun blogia, taiteilija sanoo.
Väistelen Taiteilijan katsetta.
- No?
- No. Sehän on. On.
- No mikä siinä on.
- Tylppää on. Ei ole terää.
- Mitä ei ole.
- "Kiertää kuin kissa kuumaa puuroa," mun ystävä sanoi sun jutuista. Pelkäät. Ei ole uskallusta kertoa mitään.
Taiteilija ei näytä suuttuvan, vaikka sitä pelkään.
Taiteilija ei heitä minua kahvikupilla. Valkoiseen seinään ei roisku tulikuuma presso. Mutta Taiteilijan silmät välähtävät.
- Eikö se ole nyt vähän oireellista että kirjoitat vaan unista, tällä hetkellä, sanon.
- ...Vai tylppää...vai ei ole terää...Taiteilija mutisee kuppiinsa.
Kysyn mitä Taiteilijan luonnoskirjassa on. Taiteilija vastaa ettei hänellä ole luonnoskirjaa, hän "kirjoittaa kaiken kaikille." Ja
- Jos mä kerron jotain, mä kerron sen aina kaikille.
Eipä ole kumma sitten. Taiteilija kertoo vain elämästään. Taiteilija on autenttinen.
Viime syksynä Taiteilija luki otteen toisesta romaanistani ja laittoi käden silmiensä eteen ja palautteeksi huusi:
- Eihän näin läheltä näe mitään! Enhän mä näe mitään, kun tämä on näin lähellä!
Hyvä on. Kirjoitan läheltä. Otan kauluksesta kiinni ja vien kasvojeni eteen ja hengitän, se on minun tyyli.
Mutta minullapa on luonnoskirja. Ja se on salainen. Ja sen, minkä kirjoitan, ei ole elämäni, jonka jaan kaikille autenttisena, sillä semmoista elämää ja autenttisuutta ei olekaan. Sanon tämän taiteilijalle tänään, jos on laimeat pressot ja joustava olo tehdä väistöliike, kun lentää kuppi.
Jeanette Winterson teoksensa Paino esipuheessa:
"Omaelämäkerrallisuus ei ole tärkeää. Autenttisuus on tärkeää. Kirjailijan on ampaistava tekstin läpi sulana metallina, joka juottaa erilaiset ainekset yhteen. Uskon, että kirjoittamisessa on aina mukana itsensä alttiiksi asettamista ja haavoittuvuutta, mutta se ei tarkoita, että tulos on tunnustuksellinen tai muistelmatekstiä. Se on vain todellista.
Nykyään ihmisjoukoilla on kammottava hinku saada sellaista, mitä he nimittävät "todelliseksi", tositelevisiota tai väkinäisiä sepitteitä, jotka toimivat pelkästään huonona dokumentaariaineistona tai parhaimmillaan asiaohjelmina, elämäkertoina ja "tosielämän" kuvauksina. Ne täyttävät tilan, jossa mielikuvitus ennen asui.
Sellainen ilmiö osoittaa pelkoa: sisäisen elämän, mietiskelyn ja kaiken ylevän, runollisen ja aineettoman pelkoa."

Joka haluaa lukea oikein hyvän kirjan lukekoon Wintersonin Painon.
Nyt minä keitän kahvit ja olen totta tämän hetken,  olen se joka minun niminen ihminen on joka hetki. Ja päätän minkä biisin soitan aamulauluksi.

Essi