Tämän kysymyksen esitti juuri Joonas, 7 vuotta.
Oli aamu. Sillä, jonka piti vastata, oli "kaamee darra."
Ja vastaus venyi. Halusin tietää, mikä se oli. Lounaskeskustelukin venyi, oli tonnikalapastaa ja punajuurisalaattia, mutta kanssalounastaja ei muistanut vastausta.
Miksi on miksi? Puh?

"Mikä on tuo polttakaa mut tulessa että saisin elää -myytti, mitä te nuoret tuskailette?" Kysyy tämän jälkeen Paavo Oulusta.

Umh. Kysymys on perusteltu ja hyvä.
Ainakaan kirjoittamisen takia ei pidä kärsiä.
Kärsiminen ei hyvä.
Ilo joo hyvä.
Kärsiminen kipua kipu ei kiva.
Ilo hyvääoloa hyväolo joo kiva.
Jäin tämän äärelle.

Tuntuu että jokainen vuosi kirjoittajalinjalla tekeytyy kirjoittavan ryhmän tuoman teeman ympärille. Käy mielenkiintoisella tavalla niin, että aika pian ryhmän tekstit alkavat kommentoida toistensa ajatuksia, teemoittuvat. Syvenevät. Ja koska kirjoittajat kirjoittava omasta kokemuksestaan käsin, jos yksi kokee tulessa palavansa, palavat kohta kaikki. Se ei ole joukkohysteriaa tai tunteessa palamista kaikilla, vain sillä joka kokee. Loput kokevat mitä kokevat, mutta ajatuksen jakavat kaikki. En tiedä teenkö nyt itseäni ymmärrettäväksi.
Noh. Täällä keskustellaan paljon. Esimerkiksi tehtävä saattaa venyä lopulta runoanalyysin ohi käsitteiden tarpeen pohtimiseen ja sivistyssanojen asennevamman ja itsensä niihin sijoittamisen ongelmiin. Ne vievät takaisin runoihin, joihin eksyy.
Toinen asia on sitten se, mistä kirjoittavan vuodessa on kysymys:
Mörön karkottamisesta.
Yksinkertaisesti siitä, että saa kirjoittaa. Miksi siitä pitää edes puhua, vielä typerämpää on kirjoittaa se tähän, nämähän ovat tulleet tänne sitä varten: Kirjoittamaan. Vuodeksi. Silti joka päivä sen pääsee sanomaan erikseen eri ihmiselle: Saat sinä kirjoittaa. Kirjoita vain. Kokeile kirjoittaa, siksi tulit. Hyvää tekee, saat palkinnon, jos uskallat, lupasin eilen. Ja palkinto tuli.
Jos tiikeri muuttuu seepraksi, sen näkee. Muoto ja sisältö alkavat soida yhtä janaa. Sitä on kaunis kuulla ja katsella, tai ruma, ei estetiikalla ole lopulta väliä, kunhan soi ja soi vain. Mörön karkoittamiseen rehellisyys ja läsnäolo on välttämätöntä. Imitoimalla kaunokirjallisuuden kirjoittamista ja hyvään teksiin pyrkimisellä saadaan mörkö paisumaan ja kirjoittavan ego henkitoreihin.
Silti kärsimys on turhaa.
Silti yksi meistä kärsii, tai useampi.
Hyvä on. Kaikki kärsivät. Eivät vain ole kyynisiä, enää. Eivät pelkää puhua kivusta, siitä, mistä "kannattaa kirjoittaa kovaa ja kirkkaasti."

Viekö kärsimys lopulta Jumalan äärelle vai Jumala kärsimyksen?
Mikä ihmeellinen noidankehä.
En jaksa ajatella. Päähän käy kipiää. Kahvia. Tissejä.

Essi

ps: Saimme kehitetyksi linjalle mainoslauseen! Se menee näin: "Helevetti kun puutkaan ei tänään liiku. Tyhjät sohvat kylmällä lattialla. Unohda boheemi elämä."