Se on upeaa katsella, kun puut on pukeutuneet valkoisiin.
On upeaa vaan katsella ja olla täynnä hehkua.
On upeaa. Mahtavuutta. Se, että tuntee, kun maailma väreilee. Kaikki väreilee. Ja hengitys huuruaa. Kädet jäässä, kun tupakkaa muka täytyy. Askel rahisee, kaulahuivi täys räkää. Niinkuin olis taas elossa,  kun ei muka sitä viikko sitten ollut.
Olen aina myöhässä. Ihan kaikessa. Kun hengitys on rauhaa ja kävely regeetä ei sitä ajattele, että ois myöhässä. Jotkut vaan aukeavat hitaammin, mutta aukeavat kuitenkin. Ainakin hetkeksi. Saatan puhua tässä itsestäni, mutta kuka sitä tietää. Että oon. Ja hengitän. Ja sielussa reikä ja tuuli, aava hengen kulkea teitään. Ja kun lintu laulaa se tietää. Ja kun se laulaa, laulaa se koko olemuksellaan, jokaisella sulallaan ja jokaisella solullaan. Ja kaiken se kantaa.

Elämästähän täytyy humaltua. Sanoo eräs. Aina vaan.
Ja koti on aina sydämessä. Sanoo se joka pientä pesää rakensi.
Ja kirjoitus on virtaavaa vettä. Sanat janoisen juoda.

Tänään on kohta eilinen. Eilinen tänään. Aamulla uskottelin itselleni olevani väsynyt tähän päivään. On minulla flunssa ja päänsärky. Eikä kahvikaan meinannut maistua. Ja nyt on nälkä ja hävettää, kun en ollut aamulla täällä, kun Paavokin. Anteeksi Paavo. Älä ole vihoissasi. Onhan tässä vielä päiviä.

 ---Jenni täällä hei---