Kohta nousen sinisin siivin ja laskeudun Helsinkiin. Siellä on kirjailijoita ja toimittajia. Ja se on mun eka kerta. Sitä ennen on kahvilassa treffit toimittajan kanssa joka oli -, -sanomista.
Hmh. Vastasin puhelimeen moottoritiellä. Toivottavasti - tunnistaa minut.

Tämä viikko on ollut hieno:

- Anni kaatuu lattialle Kuolema ja Narri kädessään. On ruokatunti. Aluksi luulen että se höpsöttelee, sillä lailla silmät pyörii päässä. Mutta sitten tajuan että sen naama muuttaa väriä ja että se on kaatumassa. Ohjaamme Ismon ja Heidin kanssa Annin maahan makuulleen. Anni ei päästä korteista irti. Hän hengittää ja yrittää naurua, mutta alkaakin itkeä. Vedet valuvat silmistä. Hän on hiljaa sen jälkeen tovin ja harjoittelee hengitystä. Kysyn onko jotain mitä mun opettajana pitäis tietää sen terveydestä. Ei ole, kuulemma. Ismo alkaa analysoida kortteja. Edellisenä päivänä Maija sanoi Annille: "Sä tulit tänne ja näytit aggressiiviselta ja assertiiviselta ja itsevarmalta. Ja nyt susta on tullu tuommoinen runotyttö!"
Annin habitus kieltämättä on pehmeämpi nyt. Lienee narrin vika.

Minulla seppele päässä. Seppelöivät minut. Punaisia kukkia. Vessassa otin villaneuleen pois, se oli niin kuuma. Alla oli valkoinen paita, reunoissa pitsiä. Katsoin peilistä. Morsian. Verenpunainen kruunu.

Kustantaja ei ollut mielissään sunnuntain Hesarin kritiikissä mutta minä olin: "Mä varmaan vaan en tajua millon mulle vittuillaan," sanon ystävälle puhelimessa.

Heidi sai kaulalleen korun, pihlajanmarjoja ja rautalankaa. Kaunis on nainen syksyllä.

Ismo kommentoi vanhemmuutta (ostan sen nauhurin pian) ja on jotenkin..
miten sen sanoisi. Ismossa on joku naru löystynyt jossain. Selässä? Kasvoilla?
Periksiantamista, luovuutta, tai.. en tiedä. Mun naru sitten... No. Matkan järjestelyt ja kaikki.

Emilia on värjännyt tukan mustasta vaaleaksi. Kuoleman kortti.

Laura pukeutuu mustaan. Se ei ole Lauran väri. Jenna huolestuttaa minua, Riikasta tulee tradenomi, se kulkee huoneissa otsa rypyssä ja miettii. Kohta alkaa yleisluentoni, prosessikirjoittamista. Kirjoitin 50 kohdan prosessin romaanistani. Aika paljon ehtii tehdä päätöksiä ja purkaa ne viiden vuoden sisään.

Muita kuvia viikolta?
Tyttö päärakennuksen edessä.
Taulu, jossa lukee: "Minä pelkään."

No niin tuommonen vetää tekotaiteelliseksi. Nytpä menen syömään ja sitten valmistelemaan luennon. Kerron tämän, jotta kirjoitukseen tulisi "tilanteen tuntu."

Ese

Timo oletko lukenu mun kirjan?
Santtu, soita mulle jos näet tämän, mulla ei ole sun numeroa ja olen Hesassa pian.