Kirjallisuus ei ole levyraati. Se on yksinäisessä huoneessa soiva vinyylisoitin, rahiseva hetki ennen ja jälkeen varsinaisen melodian, se tuokio, kun jokainen luo päässään oman sävelmänsä.

Regina Rask kirjoituksessa
Esikoisteoksen jälkeen teoksessa Esikoiskirjailija kohtaa kirjailijan - Pentinkulman esikoiskirjailijaseminaari 20 vuotta.
Pidän tuosta miten Rask viittaa aikaan. Pohdin tällä hetkellä paljon aikaa kerronnassa. Mielestäni hyvässä kerronnassa ovat kaikki aikatasot yhtä aikaa läsnä. Ja kirjallisuus voisi tietysti olla määriteltävissä hetkenä ennen ja jälkeen jonkin. Pidän ajatuksesta paljon. Se on vähän sama kuin ihminen, joka puhuu, katsella sen käsiä ja jalkoja että miten ne ovat, miten hengitys ja niska.

Olen täydellisen, auttamattoman Rakastunut Marguerite Durasin Ei muuta -teokseen. Sen toi minulle Santtu lahjaksi käydessään. Luen sitä aina vain. Se on juuri sellaista kirjallisuutta, johon tahtoisin yltää joskus. Sanotaan, että ihminen kuolee silloin kun hänen sielunsa on löytänyt perille. En yhtään ihmettele miksi Duras kuoli heti Ei muuta -teoksen kirjoitettuaan. Se on puhdasta runoutta. Se on puhdasta draamaa. Se on erityinen, upea, paras kertomus kertomuksena. Siinä on kaikki aika läsnä, kaikki äly ja kaikki tunne ja eroottinen kauniilla tavalla myös, tunnen pienemmyyttä siten kuin saa ja pitää tuntea toisinaan että tuntisi olevansa elossa.
Liken 1997 painetussa versiossa on vielä ranskannos toisella sivulla. Tämä vain kaunistaa tekstiä. Ranskan kieli on jopa minun tankeroranskallani ymmärrettävissä ja toimii myös sellaisenaan:

Silence, et puis.

Viens vite.
Je vais mieux.
Le peur est moins solide.
Laisse-moi la ou je suis avec la peur de
la mort de ma mere, restee intacte, entiere.
Cést tout.

Samedi 8 juillet, 14 heures, a Neauphle.

Je nái plus rien dans la tête.
Que des choses vides.

Silence, et puis.

Ca y est.
Je suis morte.
Cést fini.




Joka haluaa tulla mun kanssa yön keskustelemaan tästä teoksesta, tarjoan punkut.
En ole löytänyt sopivaa tähän vielä.
(Miksi hymyilen pirullisesti kun kirjoitan näitä viimeisiä rivejä?)

En malta lopettaa.
Pidän siitä että blogiini reagoi ihminen ja ihminen reagoi nyt kun on pimeää.
Sain viime yönä taas Jumalaisen innoituksen. Että ne ovat rasittavia. Hirveältä näytän nyt. Mutta, jos se yhtään lohduttaa, kosmos on taas paikoilleen ajateltu. Ja kirjoitettu. Pelkäänpä että kun uskallan katsoa mikä ajatus oli, ajatus oli-

allekirjoitus:
Essi, Jumalaisen innoituksen valaisema.


Duras kutsu on voimassa pankaa tekstareita. (En löytänyt oikeita aksentteja sitaattiin. Ilman muuta se oli vain laiskuutta. Ja minua odottaa kääretorttukaffi.)